Alvar Aalto – suunnittelua ihmiseltä ihmiselle

Alvar Aallon myydyin huonekalu on kolmijalkainen jakkara numero 60. Jakkara lanseerattiin ensimmäisen kerran vuonna 1933, Lontoossa Wood Only-messuilla. Julkisista tiloista jakkara tuli ensimmäisen kerran käyttöön Viipurin kirjastossa 1935. Sen ulkonäkö on säilynyt muuttumattomana yli 80 vuotta, ja silti se vieläkin miellyttää silmää. Jakkara 60 on löytänyt paikkansa niin julkisista tiloista kuin yksityiskodeista. Sitä käytetään istuimena, apupöytänä, yöpöytänä, eteisen tuolina ja varatuolina. Miksi Alvar Aallon suunnittelu kiehtoo yhä, vielä yli 80 vuoden jälkeen?

Aalto omaksui 1920-luvulla funktionalismin, mutta ei sitoutunut noudattamaan bauhauslaista suoraviivaista funktionalismia. Hän lähti 1920–1930 luvulla korostamaan humanistisempia ja sosiaalisempia arvoja. Tämä näkyy kauttaaltaan Aallon suunnittelussa: hän halusi suunnitella ihmiseltä ihmiselle. Aallon suunnittelua leimaa lämmin humanismi ja dynaaminen suhde ihmisen ja luonnon välillä.

Alvar Aallosta tuli 1950-luvulla suomalaisten arkkitehtien johtohahmo. Hän sai isoja toimeksiantoja ja voitti kilpailuja. Hän sai osakseen myös kansainvälistä tunnustusta. Aallon hienostunut materiaalintaju, yksilöllisyyden ja yksinkertaisuuden yhdisteleminen, paikallisuuden ja modernismin yhteensovittaminen nostivat hänet maailmanmaineeseen.


Näkymä Alvar Aallon ateljeesta Helsingin Munkkiniemessä


Ennen sotia Aalto käytti enimmäkseen funktionalismiin miellettyjä klassisia elementtejä, valkoisia, geometrisen yksinkertaisia seinäpintoja ja kevyen näköisiä rakenteita. Mutta sotien jälkeen tilalle tuli inhimillisempi ja maanläheisempi tilankäsitys ja elävä tiilipinta. Aallon “punatiilikaudeksikin” nimetyn ajanjakson merkittävimpiä töitä ovat Säynätsalon kunnantalo (1952), Muuratsalon koetalo (1954), Kansaneläkelaitoksen pääkonttori (1956), Helsingin kulttuuritalo (1958) ja Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu (1959).


”Säynätsalon kunnantalon pääaula sekä toimistokäytävä kiertyivät sisäpihan ympärille, ja isot ikkunat avasivat näkymän pihaympäristöön. Luonnon ja ihmisen yhteys oli melkein käsinkosketeltavaa.”


Vieraillessani Säynätsalon kunnantalolla kiinnitin ensimmäisenä huomiota tilan tunnelmaan. Ilmapiiri oli aivan ainutlaatuinen – tuntui kuin olisin astunut ystäväni kotiin. Sisäänkäynti oli hyvin intiimi ja vaatimaton, ei korkeaa kattoa tai mahtipontista tilantuntua. Säynätsalon kunnantalon pääaula sekä toimistokäytävä kiertyivät sisäpihan ympärille, ja isot ikkunat avasivat näkymän pihaympäristöön. Luonnon ja ihmisen yhteys oli melkein käsinkosketeltavaa. Kunnanvaltuuston juhlasali kohosi muuta rakennusryhmää korkeammalle, ja olikin melkoinen yllätys, että rakennuksesta löytyi kirkkomainen istuntosali. Jos alakerran pääaula ja käytävä tuntuivat olohuonemaisen kodikkailta, yläkerran tunnelma oli aivan toisenlainen. Aalto oli tunnetusti taitava valonkäyttäjä, ja sen huomasi läpi koko rakennuksen. Kokonaisvaltainen ja yksityiskohtainen suunnittelu, mikä oli Aallolle hyvin ominaista, näkyy myös Säynätsalossa. Huonekalut ja valaisimet ovat kaikki Aallon Artekille suunnittelemia.


Kunnantalon ylimmässä kerroksessa sijaitsee istuntosali. Porraskäytävän ikkunoiden asettelu on hyvä esimerkki Aallon taitavasta valonkäytöstä.


Koti ja kodikkuus ovat päässeet yhä isompaan rooliin nykypäivänä. Ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa kotona. Koronapandemia asettikin todellisia haasteita kodille, ja osoitti kodin merkityksen. Kodin on oltava, niin kuin Aallon jakkara, käytännöllinen, kestävä ja esteettisesti miellyttävä. Etätyön lisääntyessä ja kodin funktioiden muuttuessa tietyt asiat pysyvät kuitenkin samana. Vaadimme yhä suunnittelulta samoja asioita, ja Aallon aikaiset arvot ovatkin ajankohtaisempia kuin koskaan – yksilöllisyys, yksinkertaisuus, paikallisuus ja modernismi. Aalto painotti myös ihmistä osana luonnon monimuotoisuutta. Uskon, että siksi Aallon merkitys arkkitehtuurille onkin yhä tänäkin päivänä kasvussa. Hänen filosofiansa ja on hyvin sopusoinnussa uuden ekologisen ajattelumallin kanssa. Joten suunnitelkaamme mekin, ihmiseltä ihmiselle.

LUE LISÄÄ ARTIKKELEITA
TUTUSTU MUOTOILUSÄÄTIÖN NETTISIVUIHIN
LIITY MUOTOILUSÄÄTIÖN KUMPPANUUSVERKOSTOON

Tulevaisuuden oppimisympäristöt opettavat ajattelemaan

Globalisaatio, teknologian nopea kehitys ja kasvava tiedon määrä ovat aiheuttaneet paineita muuttaa koulujen opetusta. Oppilaitosten tärkeimpänä tehtävänä ei olekaan enää opettaa tarkkoja tietoja jokaisesta yksityiskohdasta vaan tärkeämpää on opettaa oppilas ajattelemaan. Perinteiset opetuskäytännöt oppijasta pelkästään tiedon vastaanottajana eivät enää riitä selviytymään tämän päivän ja tulevaisuuden vaatimuksista. Oppilaitosten tulee siten tarjota työkalut, jotka johdattavat oppijan uuteen ajatteluun​.

Aiemmin oppimisympäristö miellettiin luokkatilana, missä oli yksi opettaja, ja yhtä monta pulpettia kuin oppilasta. Pulpetit olivat yleensä pysyvillä paikoilla, luoden hyvin staattisen ympäristön. Nykyään puhutaan oppimisympäristön sijaan oppimaisemasta. Tämä käsite on paljon laajempi. Ajatellaan, että oppiminen voi tapahtua missä vain, luokkatilojen ulkopuolella, vapaa-ajalla, pihalla, koulun käytävillä jne. Oppiminen ei ole sidottu yhteen fyysiseen tilaan, vaan se voi tapahtua missä vain, milloin vain, fyysisessä ympäristössä tai virtuaalisesti.  Jokaisen oppijan tulee siten muodostaa oma yksilöllinen oppimispolkunsa.


”Perinteisten luokkahuoneiden sijaan oppiminen voi tapahtua vaikka koulun käytävällä” -Ida Gröndahl


Avoimet ja muunneltavat luokkatilat alkoivat herättää kiinnostusta 1960–1970-luvuilla. Arkkitehdit esittelivät tuolloin täysin avoimia tiloja, joissa pystyi työskentelemään sekä suurissa että pienissä ryhmissä. Täysin avoimiin oppimistiloihin alkoi kuitenkin kohdistua kritiikkiä 1980-luvulla. Pääsyinä tähän kritiikkiin olivat tilankäyttö- ja akustiikkaongelmat. Avoimen tilan käyttö ja opetuksen käytänteet eivät vastanneet toisiaan ja se oli syy avoimien opetustilojen suunnittelun hiipumiseen 80-luvulla. Akustiikkaratkaisuiden, muunneltavien kalusteiden ja visuaalisten näköesteiden kehittyessä paluu täysin avoimiin oppimistiloihin on selkeästi havaittavissa. Avoimet oppimisympäristöt ovat tulleet jäädäkseen ­­­­­­­– perinteisten luokkatilojen aika on ohi.


”Avoimet oppimisympäristöt ovat tulleet jäädäkseen ­­­­­­­– perinteisten luokkatilojen aika on ohi.” -Ida Gröndahl, Sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun opiskelija, Lahden Muotoiluinstituutti.

-Kuva Lahden Muotoiluinstituutin aulatiloista.


Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan, avoimiin oppimistiloihin sopii yhdessä oppiminen ja toiminnallisuus paremmin kuin perinteinen frontaaliopetus. Avoimiin oppimisympäristöihin assosioidaan usein opiskelijakeskeisyys, monimuotoiset opetusmenetelmät, erilaisten työtapojen ja vuorovaikutustilanteiden joustava käyttö, tutkiva opettaminen, luovuus, innostavuus ja oppilaan itseohjautuvuus. Avointen oppimistilojen tulisi siis olla helposti ja nopeasti muunneltavia tilankäyttäjien tarpeen mukaan. Yksilön korostumisen myötä tarvitaan myös erilaisia oppimispaikkoja, tila tilassa-tyyppisesti. Fyysisen ympäristön vaikuttaessa sekä oppilaan oppimiseen että hyvinvointiin tulisi kehittää oppimisympäristöjä ja oppimaisemia, jotka tukevat psykologisia perustarpeita, autonomiaa, kompetenssia ja yhteisöön kuulumista.

Tämän hetken lapset saattavat aikuisiässään vaihtaa ammattia jopa seitsemän kertaa. Tämä kertoo yhteiskunnan hurjasta muutoksen vauhdista, ja asettaa yhä enemmän painoarvoa elinikäiselle oppimiselle ja oppimisen taidoille. Suomi kartoittaakin ”Tulevaisuus 2030”-selvityshankkeessaan Suomen edellytyksiä saada vuoteen 2030 mennessä maailman paras koulutusjärjestelmä. Tärkeänä selvitystyössä pidetään mm. vahvaa perussivistystä, oppimaan oppimista ja kiinteää yhteyttä työelämään.

Tulevana muotoilijana tämä herättää paljon kysymyksiä. Koulun tulisi valmistaa oppilaita tulevaisuuteen, mutta myös samalla säilyttäen elinikäisen oppimisen ilon. Oppimaisema on tässä avainasemassa. Opettajan luoman oppimisilmapiirin, sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristön lisäksi oppimisen laatuun vaikuttaa myös itse fyysinen tila. Tilassa tulisi yhdistyä kohtaaminen, tekeminen ja keskittyminen. On ilo huomata uudenlaisten oppimisympäristöjen yleistyvän, jossa korostuu tilojen monikäyttöisyys ja joustavuus, tilallinen avoimuus ja eri oppiaineiden välinen yhteistyö. Siten oppilas voi itse valita sopivan tilan, ja keskittyä olennaiseen – oppimiseen.

KATSO IDAN LINKEDIN PROFIILI

LUE LISÄÄ ARTIKKELEITA
TUTUSTU MUOTOILUSÄÄTIÖN NETTISIVUIHIN
LIITY MUOTOILUSÄÄTIÖN KUMPPANUUSVERKOSTOON