HEIJASTIMIEN rajattomat mahdollisuudet -SAINTEX loistaa Pohjoismaista NHL:ään.

Tiesitkö heijastimen olevan suomalainen 1950-luvun keksintö? Saintex:n omistaja Susanna Blomqvist johtaa intohimolla jo toista vuosikymmentä isänsä vuonna 1948 jatkamaa käsityöyritystä. Saintex on Suomen vanhin saumaustehdas, jonka näkyvin tuote on heijastin. Muotoilusäätiö kävi yritysvierailulla tutustumassa heijastimien valmistukseen ja keskustelemassa yrityksen moniulotteisesta toiminnasta Helsingin Kurkimäessä.

Susannan mukaan heijastimien tulevaisuus on valoisa niin kauan, kun ihminen kävelee. Yritys valmistaa heijastimia jo yli 1000 eri muodolla, parhaimmillaan 20 000 heijastinta päivässä.

KUN MUUT ULKOISTIVAT, SUSANNA LISÄSI OMAVALMISTUSTA. KÄSITYÖ JA SUOMALAISUUS SEISOVAT KUNNIAPAIKALLA.
Heijastimien valmistuksessa on parisenkymmentä eri työvaihetta. Yrityksen toimintaa ja tuotannon optimointia on kehitetty LEAN-oppien mukaisesti määrätietoisesti vuodesta 2016. Yrityksessä työskentelee 14 vakituista henkilöä ja kuumimpina sesonkihetkinä pakkaamon puoli mukaan laskettuna voi työskentelijöiden määrä nousta jopa viiteenkymmeneen. Susannan oma poikakin on jo pari vuotta ollut mukana toiminnassa. Viennin osuus heijastinkaupasta on n. 4%. Heijastimia käytetään lähinnä pohjoismaissa ja pohjois-amerikassa. Saintexilla on paljon sopimus- ja lisenssivalmistusta eri brändeille. Suomalaiseen heijastinvalmistukseen luottaa mm. Finlayson, Kalevala Koru, Liikenneturva, Pentik, Poliisi, Sinituote ja vakuutusyhtiöt. Ulkomaisista mielenkiintoisista yhteistyökuvioista Susanna mainitsee mm. NHL:n.

Saintex on tehnyt yhteistyötä johtavien suunnittelijoiden ja muotoilijoiden kanssa jo vuosia mm. Eero Aarnion, Paola Suhosen ja Ilkka Suppasen kädenjälki näkyy tuotteissa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt aivan uudenlaisia designheijastimia, värikkäitä tuotteita työpöytäkaaoksen hallitsemiseksi ja ratkaisuja yritysten erilaisiin tarpeisiin.

Susanna korostaa yhteistyön merkitystä ja sitä, kuinka mukavaa kaikkia hyödyttävän yhteistyön vetovoima on.

Toimitiloissa on esillä tuhansia heijastinmalleja. Tämä helpottaa myyntiä, suunnittelua ja valmistusta, koska kaikkiin jo tehtyihin heijastimiin löytyvät tarvikkeet ja tekovälineet omasta takaa.

Heijastimet valmistetaan muovista. Susanna korostaa, että muovi ei ole pahasta vaan ihminen, joka ei kierrätä sitä oikein.

Thuy leikkaa tässä kuvassa heijastinaihioita työskentelylinjalla.

Kaikki tuotannosta ylijäävä muovijäte kierrätetään eteenpäin jatkokäyttöä varten.


INTUITIOTA KUUNNELLEN IHMISELTÄ IHMISELLE
Susanna kertoo oppineensa vuosien varrella, ettei omaa intuitiota vastaan kannata taistella. Lähtökohtaisesti heijastimen täytyy olla hyvännäköinen, jotta ihmiset käyttävät sitä. Heijastimeen kietoutuu tuotteena paljon arvoa. Sen antaminen on välittämisen ja huolehtimisen merkki. Siksi heijastin varmasti osittain onkin niin suosittu yrityslahja henkilökunnalle ja asiakkaille. Saintex avasi kuluttajille suunnatun verkkokaupan www.heijastinkauppa.fi vuonna 2009. Siellä voivat myös yksityishenkilöt tilata heijastimia omalla kuva-aiheella. Suosittuja ovat olleet erityisesti oman lemmikin kuvat.

Tämä lemmikkiheijastin on yksityisasiakkaan tilaaman mallin mukaan tehty. Valokuva näkyy hienosti heijastimen pinnassa. Mistä kuvasta Sinä haluaisit heijastimen?

KIINNOSTAVA ILMIÖ MUOTOILUSSA JUURI NYT?
Susanna kertoo näkevänsä kaiken ympärillään heijastimena. Toisin sanoen hänen katseensa kiinnittyessä johonkin mielenkiintoiseen asiaan, hän miettii miltähän kyseinen asia näyttäisi heijastimena. Susanna on hyvin visuaalinen ihminen, joka selailee paljon Instagramia ja Pinterestiä. Tällä hetkellä häntä kiehtoo mielenrauhan edistäminen. “On aistittavissa oman ajan arvostuksen nousu ja kiireen kyseenalaistaminen”. Siihen kietoutuu myös tällä hetkellä häntä paljon innostava “BOHO” tyyli uusien heijastinmallien suunnittelussa.

SUSANNAN VINKIT MUOTOILULLA MENESTYMISEEN
1. MIETI MITEN JA MITÄ HALUAT VIESTIÄ JOKAISEN TUOTTEEN KOHDALLA
2. OTA KOKO TIIMI MUKAAN TEKEMISEEN. YKSIN EI PÄRJÄÄ KUKAAN
3. ARVOSTA LUOVAA HULLUUTTA

Saintex arvostaa suomalaista muotoilua ja on tuore Suomen Muotoilusäätiön kumppanuusverkoston jäsen.

Lue lisää:

www.saintex.fi
www.heijastinkauppa.fi
www.designfoundation.fi