Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen – ARA hyvällä asialla

Haastattelussa Vesa Ijäs, Yliarkkitehti (TkT) Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta (ARA)
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. ARA kuuluu ympäristöministeriön hallinnon alaan. ARA myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. ARA on myös mukana asumisen kehittämiseen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja tuottaa alan tietopalvelua.

Yliarkkitehti Vesa Ijäs, Mikä inspiroi Sinua työssäsi?
Mahdollisuus vaikuttaa asuntorakentamishankkeiden laatuun ja kustannuksiin yhteistyössä kohteiden hakijoiden kanssa. ARA toimii valtakunnallisesti, joten käsittelyyni tulee hankkeita eri puolilta Suomea. Asuntoja tarvitaan.

ARAn toiminnat siirtyivät Pasilasta Lahteen vuonna 2008
Vesa Työskenteli tuolloin Lahden tiede- ja yrityspuistossa Asumisen osaamiskeskuksen kehittämispäällikkönä. ARAn saapuminen Lahteen tiedostettiin Lahden kaupungissa hyvin. Yhteistyömuotoja haettiin asuntorakentamisen ja asumisen kehittämisen alueilta. Konkreettisesti tämä yhteistyö on toteutunut rakennushankkeina, joita ovat Lahdessa toteuttaneet ARA-rahoituksella esimerkiksi Lahden Talot ja Lahden vanhusten asuntosäätiö.

ARAn toimitilat sijaitsevat Lahden keskustassa.

Mikä ajankohtaisista projekteistanne on erityisesti Sinulle tärkeä juuri nyt?
Kaikki hankkeet ovat tietenkin tärkeitä. Hakijat ovat arvioineet hankkeitten tarpeet hakiessaan ARAlta rahoitusta. Erityisen kiinnostavia ovat ne hankkeet, joissa rakentamiseen yhdistyy kehittämisnäkökulmat. Esillä pidettäviä teemoja ovat hiilijalanjälki, energiatehokkuus, esteettömyys, kierrätys ja rakentamisen prosessien kehittäminen. Puukerrostalorakentaminen on myös yksi esillä olevista ja ajankohtaisista kehittämisasioista.

Vesa pitää erityisen kiinnostavina hankkeita, joissa rakentamiseen yhdistyy kehittämisnäkökulmat.

Mikä on haastavinta työssäsi?
Haasteelliset hankkeet, ne ovat yleensä myös niitä mielenkiintoisimpia hankkeita. Esimerkiksi Lahden Rantakartanoon suunniteltu ja nyt urakkakilpailussa oleva kohde on käynyt läpi myös ARAssa monivaiheisen valmistelun. Kohteeseen on tulossa Lahden vanhusten asuntosäätiön ja Avain-yhtiön omistukseen asumisoikeusasuntoja, tavallisia vuokra-asuntoja sekä senioriasuntoja.

Mihin asumiseen liittyvään asiaan toivoisit muotoilun kannalta kiinnitettävän enemmän huomiota?
ARA on tehnyt yhteistyötä Suomen Muotoilusäätiön kanssa muutamissa kehittämishankkeissa. Teema hissi hissittömään kerrostaloon vastaa ja vastasi esteettömyyden vähentämiseen ja tätä kautta asukkaitten mahdollisuuteen asua omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. Olemme selvittäneet yhteistyössä myös jätteiden kierrättämisohjeistusta, muovijätteen kierrätystä ja vähentämistä sekä puukerrostalorakentamiseen liittyviä asioita.

Olette yksi järjestäjätahoista Sosiaalisen asumisen kansainvälisessä kaupunkifestivaalissa, joka järjestetään ensi vuonna Helsingissä.
ARA yhteistyökumppaneineen – mm. Helsingin kaupunki, Heka ja Kova ry – järjestävät 3. kansainvälisen Social Housing Festivaalin Helsingissä. Festivaali kokoaa kansainvälisesti yhteen sosiaalisen asumisen asiantuntijoita, työntekijöitä, tutkijoita, rakennuttajia ja suunnittelijoita. Kaupunkifestivaali on avoin kaikille yleishyödyllisestä asumisesta kiinnostuneille. Tapahtuman teema on: ”Welcome Home”.

Haluaisitko kertoa tähän liittyen jo kärkiteemoistanne? Esim. Mitä sosiaalinen asuminen merkitsee tällä hetkellä ja mitä toivoisit sen merkitsevän esim. 10 vuoden päästä?

Sosiaalinen asuntotuotanto, vuokra-asuntotuotanto, kohtuuhintaien asuminen, yhteisöllisyys. Nämä käsitteet liittyvät keskeisesti toisiinsa ja ovat ”samaa sukua”. Yhtenä keskeisenä asiana suomalaisessa asuntorakentamisessa ja kaavoituksessa on niin sanotun sosiaalinen sekoittumisen toteuttaminen, missä eri väestöryhmille tarkoitettuja asuntoja rakennetaan samoille asuntoalueille. Nyt rakennettavat asunnot ja niiden ympäristö vaikuttavat 10 vuoden jälkeenkin. Rakennettu ympäristö on tässä mielessä ”aikakone”. Hyvin suunniteltu ympäristö rakennuksiin kestää aikaa ja joustaa muutoksissa.

https://youtu.be/874XO2khSlY

Urasi kohokohta/mieleenpainuvin hetki?
Onnistumisiahan pidetään yleensä kohokohtina, ja onhan näitä positiivisesti mieleen painuneita asioita tullut vastaan. Akateemiselta puolelta väitöskirjan valmistuminen ja väitöstilaisuus vuonna 2013 ei helposti unohdu, ei myöskään vastaväittäjän tehtävä 2019. Tehtävät ARAssa ovat myös antaneet paljon. Aikaisemmin hankittua kokemusta ja koulutusta on päässyt käyttämään monipuolisesti hyväksi asuntorakentamis- ja kehittämishankkeitten käsittelyssä.

Kiinnostava ilmiö muotoilussa juuri nyt?
Koronaepidemia on tuonut esille kysymyksiä, miten tuotteitten suunnittelulla ja muotoilulla voidaan vähentää epidemian leviämistä. Mediassa on ollut esillä esimerkiksi oven avaamiseen liittyviä ratkaisuja, joissa ei tarvitse käsillä koskea oveen. Havainnoimalla ihmisten toimintaa eri tilanteissa, on mahdollista muotoilla ihmisten käyttäytymiseen ja tarpeeseen peremmin vastaavia tuotteita.

Mikä mielestäsi on Suomen Muotoilusäätiön merkitys/tärkein tehtävä tulevaisuudessa?
Suomen Muotoilusäätiö on valtakunnallinen toimija. Sen vahvuus on juuri tässä asiassa verrattuna alueellisiin elinkeinoyhtiöihin.

Terveisesi vasta säännöllistä muotoilun käyttöä suunnitteleville tahoille/yrityksille?
Jokainen meistä tekee viikoittain omassa arjessaan ja työssään useita osto- ja hankintapäätöksiä.  Jos mietitte hetken, millä perusteella olette päätyneet tietyn tuotteen tai palvelun hankkimiseen, ymmärrätte myös muotoilun merkityksen. Yksityisen ja julkisen sektorin olisi myös hyvä sisäistää tämä asia. Onnistunut, hyvin kaikilta ominaisuuksiltaan muotoiltu tuote menestyy. Julkisella sektorilla puolestaan palvelumuotoilulla olisi paljon tehtävää sujuvien palveluprosessien kehittämisessä.

Aralla on paljon mielenkiintoisia projekteja menossa. Alla olevista linkeistä voit tutustua lisää.

ARA.FI
Aran kehittämis- ja rakennushankkeita
Aran asiakaslehdet
Sosiaalisen asumisen kansainvälinen kaupunkifestivaali
Suomen Muotoilusäätiö