VOISIKO KULUTTAA VÄHEMMÄN? Muotoiluinstituutin TKI-asiantuntijan huomioita.

Katariina Mäenpää on Lahden Muotoiluinstituutin projektipäällikkö ja TKI-asiantuntija, joka on businessorientoitunut kuluttajakäyttäytymisen tuntija, kehitystyön sujuttaja ja intohimoinen Lahden muotoiluosaamisen esilletuoja. Kuluttamisesta puhuttaessa hän mainitsee lämmöllä roolinsa neljän lapsen äitinä. Koska kulutustottumukset opitaan jo varhain omilta läheisiltä, on hyvä opetella jo kotona vastuullisuutta ja kestävien kulutusvalintojen tekemistä – silloin säästyy erikseen uuden opettelulta. Muutoin kuluttamisen muutos on välttämätöntä.

IHMINEN ON POHJIMMILTAAN LAISKA
Laiskuus on ajanut ihmisen kehittämään arkea helpottavia innovaatioita. Sama pätee kiertotaloudessa ja tässä on muotoilijoilla tärkeä tehtävä. Jotta monipuolinen kierrätys onnistuu, on tuotesuunnittelu ja materiaalivalinnat ratkaisevia. Lisäksi kierrättämisestä on tehtävä helppoa kuluttajille. Julkinen sektori on tärkeä mahdollistajana ja palvelumuotoilulla saadaan prosessit sujuviksi.

Kiertotalouden ympärillä TKI-hankkeissa tapahtuu nyt paljon. Katariina valmistelee mm. juuri hanketta, jossa kampaamoista kierrätetystä hiusjätteestä valmistetaan suodatinmattoja viherrakentamiseen, veden suodattamiseen ja öljyntorjuntaan. Kasvavien kiertotalouden sivuvirtojen hyödyntämistä on vahvistanut omalta osaltaan Lahden toimiminen Euroopan Ympäristöpääkaupunkina 2021. Näkyvä kokonaisuus ja aidot esimerkit ovat herätelleet eri toimijoita aktivoitumaan yhteiseen kehitystyöhön ja tuonut tarpeellista näkyvyyttä tekemiselle.

KATARIINAN VINKIT KULUTTAMISEN HALLINTAAN
1. Aloita helposta: lajittele vaikka kaikki roskat ja kierrätä mitä pystyt. Meistä jokainen voi vaikuttaa omalla toiminnallaan yhteiseen tulevaisuuteemme. Ohjeistukset eivät auta ellei niitä noudateta.
2. Älä osta mitä et tarvitse. Katariina innostuu avauksista, jotka kyseenalaistavat länsimaalaisen talousteorian perusoletukset.
2. Huomioi kierrätettävyys hankinnoissa ja valmistuksessa Neutraali ei enää riitä! Tulevaisuuden käyttötuotteiden tulisi olla ilmastopositiivisia. Kaikki lähtee yritysten vastuullisesta tuotesuunnittelusta, joka tulisi olla globaali normi. Kuluttajat eivät voisi tehdä vääriä valintoja, mikäli tarjolla olisi vain hyviä vaihtoehtoja.

Katariina vinkkaa, että hyvää lisätietoa kestävästä kehityksestä löytyy Valtioneuvoston kanslian ylläpitämästä osoitteesta kestäväkehitys.fi. Kuvassa hän tutustuu Muotoilusäätiön arkistoituihin lehtiartikkeleihin.


ODOTUKSET KORKEALLA – LAHDEN TUNNETTUUS MUOTOILUKAUPUNKINA KASVAA
Kestävän kehityksen ulottuvuudet otetaan huomioon kaikessa kehitystoiminnassa. Nyt kuluvan Ympäristöpääkaupunkivuoden projekteissa erityisesti huomataan, kuinka muotoilun menetelmiä käytetään yhteiskehitettäessä käyttäjälähtöisiä kiertotalouden ratkaisuja. Jotta Lahti tunnettaisiin laajasti muotoilun kärkikaupunkina, täytyy kaikki täällä tehty työ tehdä näkyväksi. Alueen huonekaluvalmistajien ja Muotoiluinstituutin pitkät perinteet yhdistyvät tätä nykyä elävään kaupunkimuotoiluun, alan aktiivisiin toimijoihin ja tulevaan MALVAAN, Lahden uuteen visuaalisten taiteiden museoon, jossa nostetaan esille myös päijäthämäläistä muotoilua. Yhteiskehittämisessä tärkeintä on positiivinen vire, jota Katariina pitää yhtenä tärkeimmistä työn drivereista. Hän vastasikin juuri päättyneestä Päijät-Hämeen muotoilun tiekartta projektista, jossa toimijoiden roolit nostettiin käytännön tavoitteiden tasolle.

”Jotta Lahti tunnettaisiin laajasti muotoilun kärkikaupunkina, täytyy yhteinen tekeminen tehdä näkyväksi”

-Katariina mäenpää 14.4.2021.

KAIKESTA KURJASTA SYNTYY JOTAIN HYVÄÄ- KORONASTAKIN. Katariina odottaa mielenkiinnolla millaisia uusia arkeamme edistäviä innovaatioita kulunut vuosi synnyttää erityisesti aineettomien, arvokkaiden asioiden äärellä.

SEURAAVA DESIGN TAPAHTUMA:
Lahti Green Design Week YRITYSPÄIVÄ Live Stream 5.5.
Lahti Green Design Week 2021 koko ohjelma

Lue lisää:
Katariinan Linkedin profiili
LAB projektit
kestäväkehitys.fi
Greenlahti.fi

Muotoiluajattelua Lahden kaupunginjohtajan, Pekka Timosen näkökulmasta

Vierailu Lahden kaupungintalolla itsessään on suomalaisen arkkitehtuurin ilotulitusta. Eliel Saarisen suunnittelema monumentaalirakennus valmistui vuonna 1912 ja edustaa tyylillisesti myöhäisjugendia. Kävellessä kohti kaupunginjohtajan työhuonetta kohtaa monta arvokkuutta henkivää huonetta, kiinnostavaa taide-esinettä ja sisustuksellista katseenvangitsijaa.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa rakennuksessa työskentelee noin 60 henkilöä.
Aulatilojen ikkunapuitteissa ja ovien karmeissa toistuu vuosisadan alulle tyypillisin värein koristellut ornamentit
Korkeat tilat ja tummat kalusteet luovat rauhallisen ympäristön päätöksenteolle.

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timosen olemus on täynnä energiaa keskustellessamme intensiivisesti muotoilusta kaupunginjohtajan näkökulmasta. Hänen mukaansa muotoilu on näkökulma ja menetelmä, jota ei ole hyödynnetty vielä riittävästi kaupunkiorganisaatioissa. Pekka jatkaa, että muotoilulla pystytään kehittämään toimivampia ja miellyttävämpiä kaupunkiympäristöjä sekä helpottamaan päätöksentekoa. Julkisenkin puolen tulee keskittyä asiakaslähtöisyyteen ja palvelualttiuteen.
Kaupunki on ennen kaikkea palveluntarjoaja kaupunkilaisilleen.

Pekka tietää mistä puhuu. Hän on toiminut muotoilun kentällä paljon pitkän uransa aikana jo ennen kaupunginjohtajuutta mm. ollessaan Helsinki maailman designpääkaupunki v. 2012 (World Design Capital 2012) hankkeen johtajana.

MUOTOILUN KOLME PERUS ULOTTUVUUTTA PEKKA TIMOSEN MUKAAN

Pekka pyörittelee työhuoneessaan esimerkkinä mukia ja havannoi samalla.

1. TOIMIVUUS
Muki tässä tapauksessa istuu käteen, ei polta sormia, ei läikytä juomaa eikä lipeä kädestä.

2. KESTÄVYYS
Kestävyysaspekti on toimittava ekologisesta, taloudellisesta ja toiminnallisesta näkökulmasta.

3. HALUTTAVUUS
Se tunne. Parhaissa tuotteissa yhdistyy nämä kaikki kolme asiaa.

Pekka Timonen havainnoi työhuoneessaan muotoilun lähtökohtia muki esimerkin avulla.

Julkisissa palveluissa helposti unohtuu tunteiden merkitys. Kaupungin palvelujen digitalisoinnissa käyttäjäkokemuksen merkitys on vahvassa roolissa. Parhaaseen lopputulokseen päästäisiin, jos julkisella sektorilla olisi muotoilun työkalupakki vahvasti hallussa ja muotoilijat hakeutuisivat omaehtoisen aktiivisesti osaksi kaupunkisuunnittelua. Toisin sanoen kaikki sektorit yhteistyössä ottaisivat muotoilun hyödyntämisestä kaiken irti.

Tutkitusti muotoilua oikein hyödyntävät tahot ovat kannattavampia ja kilpailukykyisempiä. Pekka korostaa, että markkinoiden tiukentuvassa kilpailussa yritysten on vaikea pärjätä ilman tasokasta muotoilua.

UTELIAISUUS ON MUOTOILIJAN KESKEISIN OMINAISUUS

Pekan kiinnostus muotoiluun heräsi jo nuorella iällä. Hän usein pohti miksi kahdesta näennäisesti samasta asiasta/esineestä toinen miellytti häntä ja toinen ei. Kolmen tulkitsemansa muotoilun peruspilarin lisäksi kauneutta ei voi olla ikinä liikaa. Muutama vuosi sitten Pekka pääsi vierailemaan BMW:n tuotekehitysosastolla Saksassa. Siellä korostettiin, että automallin menestykseen vaikuttavista yksittäisistä tekijöistä muotoilu on tärkein.

Lahti on tehnyt pitkään työtä kestävän kaupunkikehityksen edistämiseksi. Euroopan komissio on nimennyt Lahden Euroopan ympäristökaupungiksi vuonna 2021 (European Green Capital 2021).

KERRAN YMPÄRISTÖKAUPUNKI, AINA YMPÄRISTÖKAUPUNKI

Pekka korostaa, että Lahden rooli muotoilukaupunkina voi antaa paljon kaupungin kehittymiseen yhtenä Euroopan johtavista ympäristökaupungeista. Tähän tarvitaan uutta ajattelua ja toimivia ratkaisuja. Euroopan komissio on valinnut Lahden ensimmäisenä suomalaiskaupunkina Euroopan ympäristökaupungiksi 2021 (European Green Capital 2021). Lahti tulee olemaan mm. ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä. Lahti kehittää aktiivisesti myös kaupunkilaisten palveluja kohti helpompaa arjen asiointia. Tästä toimivana esimerkkinä Lahden kaupungin palvelutori, johon samaan pisteeseen on koottu kaupungin omien palvelujen lisäksi mm. Kelan ja TE-palvelujen toimintoja.

Kaupunginjohtajalla on vahva muotoiluymmärrys ja Pekan johtajuuteen keskeisimpänä tekijänä kuuluu kaupungin kehittämisote. Lahden kaupunki on myös yksi Suomen Muotoilusäätiön perustajajäsenistä ja Säätiö on yhteistyössä toteuttamassa Lahti Euroopan Ympäristökaupunki 2021 tapahtumia.

Lue lisää:
Lahden kaupunki
Lahden kaupungin palvelutori
Lahti ympäristökaupunki v. 2021