KUUSI ON ALIARVOSTETTU MATERIAALI -Haastattelussa SIPARILAn toimitusjohtaja Juha Sojakka.

Siparila Oy on rakentamisen ja sisustamisen kumppani, joka innostuu puun mahdollisuuksista ja tarjoaa mahdollisuuden käyttää aitoa puuta luovasti, ennakkoluulottomasti ja yksilöllisesti. Muotoilusäätiö vieraili Siparilassa Jyväskylässä toimitusjohtaja Juha Sojakan vieraana. Suomalaisen puun vienti on kovassa nosteessa. Siparilankin tavoite on tuplata liikevaihto kolmen vuoden sisällä. Yhtiö onkin jo laajentunut merkittävästi. Koko konsernin liikevaihto on 130milj. euroa, josta Siparilan Suomen osuus on 50 milj. euroa. Vientiä on vauhdittanut fuusioituminen Virolaisen Thermory lämpökäsiteltyjen ja saunatuotteiden valmistajan kanssa sekä tytäryhtiöt USAssa ja Saksassa.


Juha Sojakan lempipuumateriaali on kuusi, koska se on kestävä, tehokas tuottaa ja sopii kaikkeen. Juha toimi ensimmäiset 18-vuotta yksinyrittäjänä, josta harppaus ensin neljälle paikkakunnalle ja sitten fuusioituminen kansainväliseksi suuryhtiöksi on ollut vauhdikas. Juha kuvailee, että loppupelissä hänen alkuperäinen yritysideansa ei ole paljoa muuttunut. Kasvu on ollut hallittua ja suuremmassa mittakaavassa vastuunjako on helpompi toteuttaa.


SUOMALAINEN PUU TULEE RIITTÄMÄÄN JATKOSSAKIN KORKEAN JALOSTUSASTEEN TUOTTEISIIN
Siparila on kotimaan markkinoilla tarkasti läsnä rakentamisen rajapinnassa. Kuitenkin vienti on ainoa vaihtoehto järeään kasvuun. Lämpöpuun kansainväliset markkinat ovat kasvaneet isoksi. Siparila laajenikin vuoden vaihteessa, kun Suomen lämpöpuu sulautettiin osaksi yritystä. Suuri kysyntä tietysti tarkoittaa myös hintojen nousua. Koskaan aikaisemmin puu ei ole ollut näin kallista ja hintojen nousu vain jatkuu. Osittain kotimaassa myös yleisen tilanteen vaatima eristäytyminen on lisännyt omakotitalojen puurakennustavaran menekkiä.

”Vienti on ainoa vaihtoehto järeään kasvuun”

Juha Sojakka

PUUJULKISIVUJEN TOTEUTUSKIMMOKKEENA ARKKITEHTIEN UNELMAT
Juha kertoo innostuneesti, että Siparila on aina ollut firma, joka toteuttaa arkkitehtien unelmia ja toimii materiaaliasiantuntijana- ja toimittajana arkkitehtien apuna. Viimeisimpiä julkisivuprojekteja on toteutettu mm. Olympiastadionille, Äänekosken Sellutehtaan vierailukeskus Novaan, Hotelli Bombaan Kolille ja maailman toistaiseksi korkeimpaan puukerrostaloon Espooseen.
Juha uskoo kehittyvien julkisivulevyjen kasvavaan suosioon. Siparilan platta mm. herättää kiinnostusta kasvavissa määrin.

KEHITYKSEN ALLA ITSESTÄÄN KIINNITTYVÄT VERHOILUTUOTTEET JA JULKISIVUJEN HUOLTOVÄLIEN PIDENTÄMINEN
Pintakäsittelypuolella on paljon kehitettävää ja Juha uskoo, että jo seuraavan sukupolven verhoilutuotteet pystytään tarjoamaan itsekiinnittyvinä. Helppous, kestävyys ja huolettomuus ovat konkreettisia tuotteen kysyntää lisääviä ominaisuuksia ja yrityksellä onkin monta isoa kehityshanketta menossa.


Kanadan markkinoilla tykätään kimaltelevasta puujulkisivusta. Milloinkohan Suomessa ruvetaan näkemään näitä? Juha vinkkaa, että tuote tuli saataville myös Suomen markkinoille.


Sisäpintamateriaaleissa puun pahimmat kilpailijat ovat maalit ja tapetit. Nyt on jälleen nähtävissä puun arvostuksen kasvu myös sisäverhoilussa. Jossain vaiheessa tehtiin paljon sisäpintoja männystä, sitten siihen kyllästyttiin ja nyt on taas muut puut, kuten koivu ja kuusi nostanut päätään. Taustalla Siparilan suosittu sisäverhouspaneli VIRE.


Juhan intohimo puun jalostamiseen vuosi toisensa jälkeen kumpuaa hyvistä asiakkaista ja yhteistyöstä, joka vie mennessään. Tehtaan pihalla tuoksuu puu, hakesiilo raksuttaa ja lavat liikkuvat silmin nähden nopeasti.

LUE LISÄÄ:
SIPARILA
SUOMEN MUOTOILUSÄÄTIÖ
MUOTOILUSÄÄTIÖN ARTIKKELIT



WOODIO matkalla maailman johtavaksi EcoDesign-brändiksi

Vierailimme WOODIOn Showroomilla Kalliossa keskustelemassa materiaalilähtöisestä designista ja Woodion tulevaisuuden suunnitelmista toimitusjohtaja Petro Lahtinen kanssa. Yritys tunnetaan vallankumouksellisista kylpyhuonekalusteista, jotka valmistetaan veden- ja ilmaston kestävästä massiivipuukomponentista.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat selvät. Yritys panostaa vahvasti kansainvälistymiseen, tuotekehitykseen ja brändin laajennusyhteistyöhön. Petro odottaa innolla mm. seuraavia kansainvälisiä messuja, livekohtaamisia asiakkaiden kanssa ja tulevia tuotelanseerauksia. Lisähenkilöstöäkin yritys pääsee pian palkkaamaan tasaisesti jatkuvan kasvun vuoksi. Petro uskoo, että materiaalilla erottuminen kantaa yrityksen maailman johtavien EcoDesign- brändien joukkoon. Oman teknologian hyödyntäminen on kaiken pohja, joka kiinnostaa jo kansainvälisiäkin brändejä. Tulevasta sopimusvalmistus-brändiyhteistyöstä saadaan julkaisuvahvistus tuonnempana.


Woodion suosituin kalusteväri on luonnollinen puun väri. Tuotteiden suunnittelussa pääroolissa on erikoismateriaali, jonka ulkonäkö ja ominaisuudet erottautuvat selvästi markkinoiden kilpailevista tuotteista.

Tuotevalikoimasta löytyy nyt pesualtaat, ammeet ja suositut pyyhekoukut. Uusimpana tulokkaana ovat 15.4. lanseeratut wc-pöntöt. Kaikkia tuotteita voi ostaa suoraan yrityksen omasta verkkokaupasta.


Ensimmäinen reaktio asiakkaissa on yleisimmin, että onko tämä oikeasti puuta? Huomio on valjastettu osaksi brändiä. Yrityksellä on vahva yhteistyö designtoimisto Pentagonin kanssa.


MUOTOILUSSA ON PANOSTETTU VASTUULLISUUTEEN, KÄYTETTÄVYYTEEN JA DIFFEROITUMISEEN
Petro kuvailee arkikäyttöön tarkoitettujen tuotteiden parhaita ominaisuuksia verrattuna esim. kilpailevaan porsliiniin. Tässä kolme merkittävintä eroa.
1. Materiaali on puolet kevyempi. Tämä vähentää logistiikkakustannuksia ja hiilijalanjälkeä.
2. Materiaaliin ei kiinnity tahrat esim. hammastahna.
3. Käyttökaaren jälkeen tuote voidaan kierrättää uudestaan energiaksi. Vastuullisuus kulkee läpi tuotteen elinkaaren.


TAHTO ON TÄRKEINTÄ
Petron mielestä yrittämisessä tahto on tärkeintä. Hän kannustaa yrittäjäksi haaveilevia valitsemaan sellaisen liikeidean, joka on yrittäjän mielestä niin hyvä, että ei haittaa vaikka yritys kariutuisikin. Tällä tavoin tarjolla on lähtökohtaisesti vain mahdollisuuksia ilman rajoitteita. (Kuva Svante Cullichsen)


PELOT JA HAAVEET KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ
Petro myöntää luovuutensa kokeneen hetkellisen kolauksen vallitsevan yleisen tilanteen vuoksi. Hänen driverina on aina toiminut matkustelun ja messuilun tuoma uusi energia. Tällä hetkellä voi keskittyä vastaavasti taustatyöhön ja tulevaisuuden suunnitteluun. Hän miettii kehittyykö yrityksen kasvuvauhti odotusti ja toisaalta jos kasvu kehittyy nopeastikin voiko yritys varmasti vastata kysyntään. Haaveissa on tulla maailman johtavaksi EcoDesign-brändiksi Suomesta. Iittala tunnetaan lasistaan, Fiskars metallistaan ja toivottavasti tulevaisuudessa Woodio EcoDesignistaan. -Petro tiivistää.

LUE LISÄÄ
Woodio
Suomen Muotoilusäätiö
Seuraava Designtapahtuma: Lahti Green Design Week Yrityspäivä 5.5.