POLARIA -KOTIMAISTA KYLPYHUONEKALUSTEIDEN VALMISTUSTA JO YLI 50 VUOTTA

Suomen Muotoilusäätiö vieraili POLARIA OYn tehtaalla Mäntyharjulla toimitusjohtaja Timo Karhulan vieraana tutustumassa kylpyhuonekalusteiden valmistukseen ja keskustelemassa muotoilusta. Yrityksen tavoitteena on olla Euroopan halutuin kylpyhuonekalusteiden valmistaja vuonna 2050. Timon määrätietoisuus henkii yrityksen tasapainoista kasvua ja askelmerkit kansainvälistymiseen ovat jo valmiina. Mielenkiintoista yrityksen tuotteiden valmistuksessa on, että kaikki tuotesarjojen osat (pesualtaita lukuun ottamatta) valmistetaan saman katon alla yrityksen oman valmistusprosessin hallinnassa ja alihankintaa käytetään vain marginaalisesti. Klassikkotuotteiden lisäksi kehitteillä on aivan uuden tyyppinen tuotesarja, jossa design on pääroolissa. Muotoilusäätiö seuraa innolla yrityksen kehitystä.


Timon isoisä perusti Polarian. Edelleen yksi suosituimmista tuotteista on peilikaappi, jonka valmistus on aloitettu jo 1970-luvulla. Timoa motivoi yhtiön hallitun kasvun edistäminen, koska se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yrityksen kaikkiin osa-alueisiin.


Kuvassa Polarian aikajana, jossa huomioitu tulevaisuuden tavoitteet.

AUTOMAATION LÄHTÖKOHTANA AUTTAA YRITYSTÄ KASVAMAAN, EI KORVATA TYÖPAIKKOJA
Viimeisen viiden vuoden aikana tuote- ja tuotannonkehityksessä on tapahtunut paljon. Tuotekehitystyyli on vaihtunut tuotantolähtöisestä tuotelähtöiseksi. Tuotannon optimoinnissa on käytetty Lean-ajattelua ja tehtaalla on käytössä palkkiosysteemi. Tuotteiden valmistusvaiheen hävikki on todella pieni, koska mm. metallirullakelat saapuu tuotantoon jo oikean levyisinä jalostusta varten. Tehtaalta lähtee n. 100 000 tuoteartikkelia vuosittain, joiden pääraaka-aine on teräs. Terästä saadaan Euroopan markkinoilta ja kotimaasta. Vientiin tuotteista päätyy tällä hetkellä alle 10%. Muotoilun peruslähtökohtana tuotteissa on ollut funktionaalisuus. Tuotteet on suunniteltu sopimaan tilaan kuin tilaan yleistoimivien mitoitusten ja pelkistetyn muotoilun ansiosta. Tuotannon optimoinnin avulla tuotteiden markkinahinnat ovat onnistuttu pitämään kilpailukykyisinä jo vuosikymmeniä, tinkimättä laadusta.


Peilikaapin teräsrakenteessa ei ole mitään ylimääräistä. Tämä mahdollistaa tuotteen elinkaaren päättyessä helpon kierrätyksen. Lähtökohtaisesti teräksisen tuotteen käyttöelinkaari on todella pitkä. Siksi niiden kysyntä pysyy vakaana mm. asuinkerrostaloissa uudis- ja saneerauskohteissa.


LOPUTTOMASTI PINTAKÄSITTELYVAIHTOEHTOJA JA UUSIA TUOTEMAHDOLLISUUKSIA
Tehtaalla toimii myös oma maalaamo/pintakäsittelyosasto. Suuremmissa tuotantoerissä asiakas voi valita maalausvärin. Lisäksi tuotteet pinnoitetaan nanokeraamisella korroosionsuojalla, joka entisestään pidentää tuotteen käyttöikää. Tehtaan nykyinen toimintamalli riittää suurempaankin kasvuun. Ehkäpä kasvun mahdollistajana toimii omalta osaltaan uusi, kehittelyssä oleva poikkeuksellinen tuotesarja, joka saapuu tuotantoon vuoden sisällä. Timo haluaa painottaa toimintaa jatkossa designlähtöisemmäksi. Kosteutta kestävillä, kotimaisilla design-tuotteilla on varmasti kasvava kysyntä jatkossakin. Yritys on panostanut paljon vastuulliseen toimintaan, jonka vaiheita on nostettu esille mm. yrityksen kuvitetussa arvoketjussa.

Polarian arvoketju avaa Polarian tuotteen tarinan aina raaka-ainevaiheesta tuotannon kautta valmiiksi tuotteeksi ja aina tuotteen kierrätykseen asti. Lue lisää arvoketjusta.

Pintakäsittelyosastolla tuotteiden osat liikkuvat automaattisesti välivaiheita nopeuttavan linjaston avulla. Tehtaalla työskentelee 35 tuotantohenkilöä ja kymmenkunta robottia.


Polaria Noval allaskaappi on yksi suosituimmista allaskaappimalleista. Laajaan jälleenmyyntiverkostoon kuuluu mm. K-rauta, Bauhaus ja Taloon.com.

LUE LISÄÄ
Polaria
Polarian vinkkejä suunnittelijoille
Suomen muotoilusäätiö
Muotoilusäätiön yrityskumppanuusverkosto

Paikallisuus osana muotoilua

PAIKALLISUUS
Paikallisuus on noussut yhä enemmän esiin yritysten ja suunnittelijoiden vastuullisessa toiminnassa. Suomalaiset kuluttajat suosivat paikallisia tuotteita sekä palveluita. Paikalliset tekijät, materiaalit sekä tuotanto on keskeisessä osassa vastuullista muotoilua. Missä tuote on suunniteltu, valmistettu sekä sen kuljetusmatkat vaikuttavat yhä enemmän valveutuneen kuluttajan lopulliseen ostopäätökseen.

Paikallisuus ja kotimaisuus työllistää myös suomalaisia tekijöitä. Halutaan tukea paikallisia tuotteita jos tiedetään, että tuotteen valmistuksen ansiosta työllisyys kasvaa. Arvostamme myös ihmisen työtä ja kädenjälkeä tuotteen takana. Paikallisuutta voidaan tarkastella myös eri näkökulmista, kuten millä keinoin paikallista luontoa ja luonnon ilmiöitä voi hyödyntää muotoilussa. Tarkkailemalla ympäristöämme voimme löytää uusia näkökulmia paikallisuuteen, minkä avulla onnistumme suunnittelemaan tunteita herättävää muotoilua.


”Paikallisuutta voidaan tarkastella myös eri näkökulmista, kuten millä keinoin paikallista luontoa ja luonnonilmiöitä voi hyödyntää muotoilussa” -Linnea Seeskari


IHMISET
Kotimaisuus ja paikallisuus mielletään vahvasti käsityöhön ja laatuun. Suomessa on vahvat käsityöperinteet, jota harjoitetaan vielä tänäkin päivänä. Kotimainen valmistus kertoo ammattiosaamisesta ja laadukkaasta tuotteesta. Ammattiosaamisen ohella arvostamme ihmistä työn takana. Muotoilun prosesseissa ja tuotannossa tuotteisiin on jäänyt monen eri osaajan kädenjälki. Tuotteiden takana on tarina, jossa ihminen, suunnittelija, valmistaja kuin loppukäyttäjäkin on keskiössä.

Vaikka suurin osa tuotteiden valmistuksesta hoidetaan tänä päivänä teollisesti, meille on jäänyt voimaan suomalaisen työn arvot. Laadukas lopputulos voidaan saada lisäämällä käsityövaiheita tuotteiden valmistusprosessissa, vaikka ne olisivatkin osana teollista valmistusprosessia.

PAIKALLINEN LUONTO JA ILMIÖT TUKEMASSA SUUNNITTELUA
Paikalliset luonnonilmiöt voivat olla inspiraation lähteenä tuotteiden muotoilussa. Suomen luonto, kalliot, vuodenajat, valo ja muut luonnon ilmiöt antavat loputtomia mahdollisuuksia muotoilijoille työssään. Ympäristöä tarkkailemalla löydämme uusia oivalluksia, jotka ovat olleet aina osa meitä ja arkeamme. Löydämme luonnosta esimerkiksi mielenkiintoisia orgaanisia muotoja, mitkä voivat antaa suuntaa tuotteen visuaaliselle ilmeelle.

Aikaisella aamulenkillä voimme nähdä usvaharson läpäisevän aamuauringon, joka luo mystisen tunnelman ympärilleen. Tällainen valoilmiö voi antaa aiheen tunnelmavalaisimen tai tilan suunnittelussa. Muotoilulla on voima koskettaa ihmistä ja herättää meissä syviä tuntemuksia ja muistoja.

Suomen auringonlaskut ovat hyvin yksilöllisiä ja väririkkaita. Auringonlasku tarjoaa harmonisia väriyhdistelmiä, joita voi hyödyntää esimerkiksi graafisiin kuvituksiin tai valaistuksen suunnittelussa. Tunnelman luominen onnistuu hyvin luonnossa jo esiintyvien värimaailmojen kautta.


”Suomen luonto, kalliot, vuodenajat, valo ja muut luonnonilmiöt antavat loputtomia mahdollisuuksia muotoilijoille työssään”. -Linnea Seeskari


Talvipakkasessa auringonvaloa heijasteleva ja kimaltava lumi on ilmiö, mitä voi hyödyntää tilasuunnittelussa. Myös pakkasen huurteinen ikkuna luo kaunista tekstuuria, jonka muotoilija voi replikoida vaihtoehtoisesti lasin pintaan. Pohjoisten revontulien liike ja väritys voi inspiroida suunnittelemaan valoefektiä tai tunnelmavalaistusta, jota katsoessa saadaan heräteltyä samoja tunteita kuin revontulia katsellessa.

Hyödyntämällä paikallisia ilmiöitä luonnostamme, voimme luoda ihmisille muotoilun avulla uusia kokemuksia ja tunnetiloja. Myös käyttämällä paikallisia luonnosta löytyviä materiaaleja, hyödynnämme omia luonnonvarojamme vastuullisessa muotoilussa.


”Hyödyntämällä paikallisia ilmiöitä luonnostamme, voimme luoda ihmisille muotoilun avulla uusia kokemuksia ja tunnetiloja”. -Linnea Seeskari, kolmannen vuoden teollisen muotoilun opiskelija Metropolia AMKsta, Muotoilusäätiön projektityöntekijä.


Paikallisuuden tuominen osaksi muotoilua, lopputuote muistuttaa meitä koimaisista arvoista ja maamme luonnon kauneudesta. Paikallisten ilmiöiden nostaminen suunnittelun tueksi tuo meille vahvan tuntemisen omasta maastamme. Paikallisuuden käsitettä avartamalla voimme löytää uusia ratkaisuja muotoilun eri osa-alueilla.


LUE LISÄÄ ARTIKKELEITA
TUTUSTU SÄÄTIÖN KUMPPANUUSVERKOSTOON
KATSO SÄÄTIÖN TAPAHTUMAT