Etsitkö kotimaista alihankkijaa puukalusteiden valmistukseen? E. Heinonen

Suomen Muotoilusäätiön yrityskumppani, Puusepänliike E. Heinonen on keskittynyt toimittamaan erikoiskalusteita alihankintana monille tunnetuille kalustebrändeille ja yksittäisiin kalustusprojekteihin jo vuodesta 1925. Perheyritys toimii nyt neljännessä polvessa toimitusjohtaja Ilkka Heinosen johdolla. Hyvä kumppanuus valmistajan ja tuotteen valmistuttajan välillä on avain asemassa pitkissä asiakassuhteissa ja yhteisessä menestymisessä.

Suomessa on paljon hyviä tuoteideoita ja suunnittelijoita, ja usein kuvitellaan, että alihankintamäärät ovat niin isoja, ettei yksittäisille tuotteille kannata hankkia valmistajaa ennen valmista markkinaa. Tämä harhaluulo tilauskalustevalmistukseen tarvittavista suurista määristä ei pidä paikkaansa. Puusepänliike E. Heinonen palvelee sekä yrityksiä, yksittäisiä asiakkaita, että projektivalmistusta rakennuskohteisiin. Heinolassa työskentelee 10 pitkän linjan puuammattilaista projektien parissa omalla tehtaalla.


Ilkka Heinonen kertoo tammesta ja koivusta valmistettujen erikoiskalusteiden olevan suosiossa juuri nyt. Puu on aina ollut vahvasti Ilkan elämässä läsnä jo lapsuudesta lähtien, jolloin hän vietti paljon aikaa puusepänverstaalla isänsä ja isoisänsä työskennellessä firmassa ja vapaa-ajat hakkasi harrastuksena halkoja mökillä. Toimistossa onkin paljon kunniakirjoja ja artikkeleita yrityksen historian vaiheilta.

Ilkka itse inspiroituu pähkinäpuulankuista ja muista jalopuupinnoista. Johtotehtävien ja tarjouslaskennan lisäksi hänellä on aina joku oma kehitysprojekti menossa tehtaalla. Juuri nyt hän työstää massiivipähkinäpuusta uutta ruokailupöytää markkinoille.


JATKUVAA PUUSEPÄNTYÖTÄ JO 96 VUOTTA

Ilkan isoisoisä Einar Edvard Heinonen aloitti toiminnan E. Heinonen huonekalutehdas-nimellä jo 1920 luvun alussa. Omat tilat yritykselle rakennettiin Heinolaan vuonna 1926. Silloin tehtaalla valmistettiin huonekaluja, ovia ja ikkunoita sekä myymäläkalusteita.

1950-luvulla tuotannossa oli mm. keittiö- ja koulukalusteet. 1950-luvulla ensimmäisiä työkohteita, oman paikkakunnan ulkopuolella oli Lahden kauppaoppilaitoksen ja ammattikoulun kalustaminen. Tärkeimpiä asiakkaita olivat Oy Alko Ab ja SYP, jonka konttoreiden tiskejä asennettiin ympäri maata. 1960-luvulla tuotantoon vakiintuivat mittatilaustyönä valmistettavia julkisten tilojen kalusteita. Nykyinen tehdasrakennus rakennettiin Heinolan Rajakadulle vuonna 1956, jota on laajennettu 1986 ja 1997.

Einar Heinosen kuoleman jälkeen vuonna 1938 yrityksen johtoon noussut hänen poikansa Erkki Heinonen. Erkki Heinonen johti yritystä vuoteen 1983 saakka. Erkin jäätyä eläkkeelle, hänen poikansa Tapio Heinonen otti vetovastuun syksyllä 1983. Vuoden alussa 2013 yrityksen johtoon nimitettiin Tapion poika Ilkka Heinonen. Ilkka on ollut isänsä kanssa puusepäntöissä nuoruudesta alkaen.

Tulevaisuudessa yritys aikoo panostaa myös omiin valmistuotesarjoihin perinteitä kunnioittaen. Vuosikymmenten varrella on valmistettu ja kehitelty tuhansia erilaisia tuotteita, joilla voisi olla kysyntää suurempienkin asiakasryhmien parissa.

Referenssikuva VR:n tiskistä. Yksilölliset kalusteratkaisut toteutetaan aina asiakkaan toiveiden mukaan. Usein kalustetarjoukset pyydetään asiakkaan kuvien perusteella, mutta E. Heinoselta löytyy vuosikymmenien osaaminen myös kalustesuunnittelussa toteutuksen tukena.

LUE LISÄÄ

Puusepänliike E.Heinonen
Suomen Muotoilusäätiö
Suomen Muotoilusäätiön yrityskumppanuusverkosto