Muoviyhdistys on maailman kolmanneksi vanhin muovialan järjestö

Vierailimme Muoviyhdistyksen toimitusjohtaja Vesa Taiton luona keskustelemassa yhdistyksen toiminnasta. Muoviyhdistys on maailman kolmanneksi vanhin muovialan järjestö, joka on perustettu vuonna 1940. Yhdistyksessä on yli 1 200 henkilöjäsentä, jotka edustavat liki 600 yritystä. Suurin osa yhdistykseen kuuluvista jäsenistä on muovituotevalmistajia, raaka-aine-, puolivalmiste- ja konetoimittajia, yliopistoja, tutkimuslaitoksia, suunnittelutoimistoja ja muita alan sidosryhmiä.

Mitä muoviyhdistys tekee?
Muoviyhdistys palvelee jäseniään välittämällä tietoa MuoviPlast-lehden ja erilaisten koulutustilaisuuksien kautta. Muoviyhdistyksen koulutukset ja muut tilaisuudet ovat myös hyviä kohtauspaikkoja alan ihmisille. Yhdistys julkaisee MuoviPlast-lehteä, joka on ainoa painettu muovialan ammattilehti Suomessa ja Muoviyhdistyksen jäsenlehti. Yhdistyksen tiloissa on kattava kirjasto, jossa voi tutustua alan uusimpiin lehtiin tai tutkia Suomen muoviteollisuuden alkutaipaleen historiaa. Muoviyhdistys myös välittää tietoa suomalaisista ja kansainvälisistä tapahtumista sekä kansainvälisille messuille järjestettävistä messumatkoista. Yhdistys osallistuu myös muovialan projekteihin esim. LAB-ammattikorkeakoulun hallinnoimaan Biosykli-projektiin.

Tuorein MUOVIPLAST lehti julkaistiin viime viikolla. Lehden lisäksi yhdistys on järjestämässä alan tärkeitä tapahtumia kuten Ekstruusio – ja Ruiskuvalupäiviä sekä MuoviSki:tä. Yhdistys on myös yhteistyökumppanina PlastExpo Nordic-messuilla. Vesa pitää tärkeänä, että tapahtumat kokoavat yhteen laajan verkoston ihmisiä muovin ympärillä. Tapahtumissa kehittyy myös paljon liiketoimintamahdollisuuksia.


MITEN MUOVIYHDISTYS SAI ALKUNSA?
Vuonna 1940 muovi-sanaa ei ollut vielä keksitty. Sota-aikoina ja välirauhan aikaan kaikesta oli pulaa ja valtiovalta kehotti valmistajia tekemään yhteistyötä raaka-aineiden saamiseksi ulkomailta ja niiden kiintiöimiseksi. Näin sai alkunsa Nappi- ja keinohartsiteollisuuden luottamusneuvosto syksyllä 1940, mitä pidetään Muoviyhdistyksen perustamisajankohtana. Muovi-sana syntyi vuonna 1947. Teollisuuden hyväksymän sanan on keksinyt suomen kielen professori Lauri Hakulinen. Järjestön nimi vaihtui Muoviyhdistykseksi vuonna 1949. Yhdistyksen rooli muuttui 1960-luvulla yleishyödylliseksi yhteistoimintayhdistykseksi.

Vesa esittelee yhdistyksen historiaa kuvatauluilta. Sarvis aloitti Suomessa ensimmäisten muovituotteiden valmistuksen Tampereella vuonna 1921. Maidosta jalostetusta luonnon polymeetristä, kaseiinista, tehtiin mm. nappeja, solkia, kampoja ja muita pien-esineitä. Muovilla on vahva merkitys hyvinvointiyhteiskuntien kehityksessä.


KIERTOTALOUS ON ISO ASIA KAIKILLE, MUTTA ERITYISESTI MUOVITEOLLISUUDELLE
Vesa kuvailee muovien olevan välttämättömiä globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen-, uusiutuvan energian-, kaupungistumisen-, puhtaan veden ja ruoan-, tietoliikenteen-, liikkumisen- ja terveydenhuollon haasteisiin vastaamisessa. Samaan aikaan kierrätysasioihin ja kiertotalouteen pitää panostaa enstistä voimaakkaammin. Hän kehottaa tarkastelemaan muovien käyttöä kokonaisvaltaisesti ja materiaalitarkastelun sijaan olennaisimpia kysymyksiä ovat esimerkiksi:

-Miten lisätään tuotteiden elinikää?
-Miten huomioidaan hävikki?
-Miten helpotetaan kierrätystä?
-Miten onnistutaan saamaan kuriin roskaaminen?

Vesan tullessa Muoviyhdistykseen vuoden 2017 lopulla hänen yhtenä tavoitteena oli nostaa ympäristöasiat näkyvämmin jalustalle. Siihen aikaan tosin keskustelu muoveista ryöpsähti voimakkaana kaikkialla mediassa, ja se on pyytämättä kaikkien merkittävien toimijoiden agendalla joka tapauksessa. Muoviyhdistyksen yhtenä tärkeimpänä roolina Vesa pitää ihmisten verkostoitumisen edistämistä.

Muotoilun merkitys teollisissa tuotteissa Vesalle avautui 2000-luvun alussa, jolloin hän työskenteli sairaalakalusteita valmistavassa Merivaarassa. Pääosan urastaan hän on tehnyt kansainvälisen viennin- ja myynnin parissa. Muovi hänelle tuli tutuksi Wipak Groupin steriilipakkausten vientimyynnissä ja ja muovikalvojen hankinnassa. Vesan inspiraation lähde on omat läheiset ja inspiroivat ihmiset. Kunnosta pitää huolta oma koira ympäri vuoden ja kesäisin golf-harrastus.

Kiinnostava ilmiö tällä hetkellä?
Aika kiinnostava ilmiö on somekuplat varsinkin koronan osalta. Osassa maailmassa elää esimerkiksi vahvasti käsitys, että kaikki on keksittyä. Verkkoviidakko onkin tietotulvan osalta kasvavissa määriin haasteellinen toimintaympäristö.

Tärkein viestisi muovista?
Muovi on oikein käytettynä ympäristöystävällinen valinta. Se mahdollistaa hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden, hygienian, viestinnän ja kaiken mitä hyvinvointiyhteiskunnissa tarvitaan.

Lue lisää:
Muoviyhdistys
Suomen Muotoilusäätiö

VOISIKO KULUTTAA VÄHEMMÄN? Muotoiluinstituutin TKI-asiantuntijan huomioita.

Katariina Mäenpää on Lahden Muotoiluinstituutin projektipäällikkö ja TKI-asiantuntija, joka on businessorientoitunut kuluttajakäyttäytymisen tuntija, kehitystyön sujuttaja ja intohimoinen Lahden muotoiluosaamisen esilletuoja. Kuluttamisesta puhuttaessa hän mainitsee lämmöllä roolinsa neljän lapsen äitinä. Koska kulutustottumukset opitaan jo varhain omilta läheisiltä, on hyvä opetella jo kotona vastuullisuutta ja kestävien kulutusvalintojen tekemistä – silloin säästyy erikseen uuden opettelulta. Muutoin kuluttamisen muutos on välttämätöntä.

IHMINEN ON POHJIMMILTAAN LAISKA
Laiskuus on ajanut ihmisen kehittämään arkea helpottavia innovaatioita. Sama pätee kiertotaloudessa ja tässä on muotoilijoilla tärkeä tehtävä. Jotta monipuolinen kierrätys onnistuu, on tuotesuunnittelu ja materiaalivalinnat ratkaisevia. Lisäksi kierrättämisestä on tehtävä helppoa kuluttajille. Julkinen sektori on tärkeä mahdollistajana ja palvelumuotoilulla saadaan prosessit sujuviksi.

Kiertotalouden ympärillä TKI-hankkeissa tapahtuu nyt paljon. Katariina valmistelee mm. juuri hanketta, jossa kampaamoista kierrätetystä hiusjätteestä valmistetaan suodatinmattoja viherrakentamiseen, veden suodattamiseen ja öljyntorjuntaan. Kasvavien kiertotalouden sivuvirtojen hyödyntämistä on vahvistanut omalta osaltaan Lahden toimiminen Euroopan Ympäristöpääkaupunkina 2021. Näkyvä kokonaisuus ja aidot esimerkit ovat herätelleet eri toimijoita aktivoitumaan yhteiseen kehitystyöhön ja tuonut tarpeellista näkyvyyttä tekemiselle.

KATARIINAN VINKIT KULUTTAMISEN HALLINTAAN
1. Aloita helposta: lajittele vaikka kaikki roskat ja kierrätä mitä pystyt. Meistä jokainen voi vaikuttaa omalla toiminnallaan yhteiseen tulevaisuuteemme. Ohjeistukset eivät auta ellei niitä noudateta.
2. Älä osta mitä et tarvitse. Katariina innostuu avauksista, jotka kyseenalaistavat länsimaalaisen talousteorian perusoletukset.
2. Huomioi kierrätettävyys hankinnoissa ja valmistuksessa Neutraali ei enää riitä! Tulevaisuuden käyttötuotteiden tulisi olla ilmastopositiivisia. Kaikki lähtee yritysten vastuullisesta tuotesuunnittelusta, joka tulisi olla globaali normi. Kuluttajat eivät voisi tehdä vääriä valintoja, mikäli tarjolla olisi vain hyviä vaihtoehtoja.

Katariina vinkkaa, että hyvää lisätietoa kestävästä kehityksestä löytyy Valtioneuvoston kanslian ylläpitämästä osoitteesta kestäväkehitys.fi. Kuvassa hän tutustuu Muotoilusäätiön arkistoituihin lehtiartikkeleihin.


ODOTUKSET KORKEALLA – LAHDEN TUNNETTUUS MUOTOILUKAUPUNKINA KASVAA
Kestävän kehityksen ulottuvuudet otetaan huomioon kaikessa kehitystoiminnassa. Nyt kuluvan Ympäristöpääkaupunkivuoden projekteissa erityisesti huomataan, kuinka muotoilun menetelmiä käytetään yhteiskehitettäessä käyttäjälähtöisiä kiertotalouden ratkaisuja. Jotta Lahti tunnettaisiin laajasti muotoilun kärkikaupunkina, täytyy kaikki täällä tehty työ tehdä näkyväksi. Alueen huonekaluvalmistajien ja Muotoiluinstituutin pitkät perinteet yhdistyvät tätä nykyä elävään kaupunkimuotoiluun, alan aktiivisiin toimijoihin ja tulevaan MALVAAN, Lahden uuteen visuaalisten taiteiden museoon, jossa nostetaan esille myös päijäthämäläistä muotoilua. Yhteiskehittämisessä tärkeintä on positiivinen vire, jota Katariina pitää yhtenä tärkeimmistä työn drivereista. Hän vastasikin juuri päättyneestä Päijät-Hämeen muotoilun tiekartta projektista, jossa toimijoiden roolit nostettiin käytännön tavoitteiden tasolle.

”Jotta Lahti tunnettaisiin laajasti muotoilun kärkikaupunkina, täytyy yhteinen tekeminen tehdä näkyväksi”

-Katariina mäenpää 14.4.2021.

KAIKESTA KURJASTA SYNTYY JOTAIN HYVÄÄ- KORONASTAKIN. Katariina odottaa mielenkiinnolla millaisia uusia arkeamme edistäviä innovaatioita kulunut vuosi synnyttää erityisesti aineettomien, arvokkaiden asioiden äärellä.

SEURAAVA DESIGN TAPAHTUMA:
Lahti Green Design Week YRITYSPÄIVÄ Live Stream 5.5.
Lahti Green Design Week 2021 koko ohjelma

Lue lisää:
Katariinan Linkedin profiili
LAB projektit
kestäväkehitys.fi
Greenlahti.fi

WOODIO matkalla maailman johtavaksi EcoDesign-brändiksi

Vierailimme WOODIOn Showroomilla Kalliossa keskustelemassa materiaalilähtöisestä designista ja Woodion tulevaisuuden suunnitelmista toimitusjohtaja Petro Lahtinen kanssa. Yritys tunnetaan vallankumouksellisista kylpyhuonekalusteista, jotka valmistetaan veden- ja ilmaston kestävästä massiivipuukomponentista.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat selvät. Yritys panostaa vahvasti kansainvälistymiseen, tuotekehitykseen ja brändin laajennusyhteistyöhön. Petro odottaa innolla mm. seuraavia kansainvälisiä messuja, livekohtaamisia asiakkaiden kanssa ja tulevia tuotelanseerauksia. Lisähenkilöstöäkin yritys pääsee pian palkkaamaan tasaisesti jatkuvan kasvun vuoksi. Petro uskoo, että materiaalilla erottuminen kantaa yrityksen maailman johtavien EcoDesign- brändien joukkoon. Oman teknologian hyödyntäminen on kaiken pohja, joka kiinnostaa jo kansainvälisiäkin brändejä. Tulevasta sopimusvalmistus-brändiyhteistyöstä saadaan julkaisuvahvistus tuonnempana.


Woodion suosituin kalusteväri on luonnollinen puun väri. Tuotteiden suunnittelussa pääroolissa on erikoismateriaali, jonka ulkonäkö ja ominaisuudet erottautuvat selvästi markkinoiden kilpailevista tuotteista.

Tuotevalikoimasta löytyy nyt pesualtaat, ammeet ja suositut pyyhekoukut. Uusimpana tulokkaana ovat 15.4. lanseeratut wc-pöntöt. Kaikkia tuotteita voi ostaa suoraan yrityksen omasta verkkokaupasta.


Ensimmäinen reaktio asiakkaissa on yleisimmin, että onko tämä oikeasti puuta? Huomio on valjastettu osaksi brändiä. Yrityksellä on vahva yhteistyö designtoimisto Pentagonin kanssa.


MUOTOILUSSA ON PANOSTETTU VASTUULLISUUTEEN, KÄYTETTÄVYYTEEN JA DIFFEROITUMISEEN
Petro kuvailee arkikäyttöön tarkoitettujen tuotteiden parhaita ominaisuuksia verrattuna esim. kilpailevaan porsliiniin. Tässä kolme merkittävintä eroa.
1. Materiaali on puolet kevyempi. Tämä vähentää logistiikkakustannuksia ja hiilijalanjälkeä.
2. Materiaaliin ei kiinnity tahrat esim. hammastahna.
3. Käyttökaaren jälkeen tuote voidaan kierrättää uudestaan energiaksi. Vastuullisuus kulkee läpi tuotteen elinkaaren.


TAHTO ON TÄRKEINTÄ
Petron mielestä yrittämisessä tahto on tärkeintä. Hän kannustaa yrittäjäksi haaveilevia valitsemaan sellaisen liikeidean, joka on yrittäjän mielestä niin hyvä, että ei haittaa vaikka yritys kariutuisikin. Tällä tavoin tarjolla on lähtökohtaisesti vain mahdollisuuksia ilman rajoitteita. (Kuva Svante Cullichsen)


PELOT JA HAAVEET KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ
Petro myöntää luovuutensa kokeneen hetkellisen kolauksen vallitsevan yleisen tilanteen vuoksi. Hänen driverina on aina toiminut matkustelun ja messuilun tuoma uusi energia. Tällä hetkellä voi keskittyä vastaavasti taustatyöhön ja tulevaisuuden suunnitteluun. Hän miettii kehittyykö yrityksen kasvuvauhti odotusti ja toisaalta jos kasvu kehittyy nopeastikin voiko yritys varmasti vastata kysyntään. Haaveissa on tulla maailman johtavaksi EcoDesign-brändiksi Suomesta. Iittala tunnetaan lasistaan, Fiskars metallistaan ja toivottavasti tulevaisuudessa Woodio EcoDesignistaan. -Petro tiivistää.

LUE LISÄÄ
Woodio
Suomen Muotoilusäätiö
Seuraava Designtapahtuma: Lahti Green Design Week Yrityspäivä 5.5.

PEDRO – Jo miljoona juomapulloa kierrätetty sohvien täytteeksi

Lahtelainen Pedro on julkisten tilojen- ja hotellihuonekalujen erikoisvalmistaja, jonka tuotantotiloista lähtee erikoistuotteita mm. kansainvälisten huippuristeilijöiden ja viiden tähden hotellien vaativiin kalustuksiin. Projektivalmistuksen lisäksi Pedro tunnetaan vuodesohvistaan, joita jälleenmyy Suomessa mm. Vepsäläinen. Kävimme tutustumassa yritykseen toimitusjohtaja Juha Lehtosen vieraana. Pedro on tuore Muotoilusäätiön kumppanuusverkoston jäsen.

Vuodesohvan selkänojatyynyissä on sisällä täkki, tyyny ja sijauspatja, joka helpottaa ainaista säilytyspaikkaongelmaa. Toki hotelleissa ne edelleen säilytetään kaapeissa tai varastossa, mutta vapaa-ajankohteissa se on hyvä ratkaisu.

MITEN PÄRJÄTÄ KANSAINVÄLISISSÄ KALUSTETARJOUSKILPAILUISSA?
Juha kertoo yrityksen pärjäävän kilpailukykyisesti lähes kaikissa muissa paitsi julkisissa kilpailutuksissa. Silloin, kun hinnan lisäksi ei voi käyttää myyntivalttina laatuargumentteja, menee projekti usein jollekin toiselle toimijalle. Tietyt laatustandardit maksavat ja niistä on vaikea lähteä oikomaan. Juha tuntee suomalaisen kalustevalmistuskentän ja kertookin harvoin suomalaisen toimijan pääsevän kiinni halvimpaan tai suurimpaan räätälöitävään kalustesarjakilpailutukseen. Erikoistuotteissa kysyntää riittää, mutta massa tulee muualta. Yrityksen liikevaihdosta n. 60% tulee viennistä.

Pedron paras myyntivaltti on kustomointiosaaminen, laatu ja joustavuus. Kansainvälisissä, merkittävissä kauppasopimuksissa Juha muistuttaa Finnveran vientiluottotakauksen hyödyntämisestä. Suurissa projekteissa kustannukset kasvavat ja pääoma saattaa seisoa pitkään ennen projektin valmistumista. Pedron vuosikymmenten menestys pohjautuu paljon projektivalmistuksen ja omatuotannon yhdistämiseen. Tuotannollinen helppous on yhtä kun taloudellinen varmuus. Jatkuvan kassavirran mahdollistaminen on avainasemassa muuttuvassa toimintaympäristössä.

Tämä erikoisseinämalli on valmistettu kansainvälisen risteilijän loungeen. Pehmeä ja joustava pinta on mielenkiintoinen koskettaa, muoto luo kolmiulotteisuutta ja tekstiili pehmentää tilan akustiikkaa.

HUOMIOITA MUOTOILUSTA VUOSIKYMMENTEN VARRELTA
Juha on aikoinaan valmistunut muotoilun opettajaksi ja sitä kautta näkemys muotoilun mahdollisuuksista on kulkenut mukana koko uran ajan. Mittasuhteiden välitön ymmärrys ja kokemus valmistuksen mahdollisuuksista ovat olleet suureksi eduksi kansainvälisten projektien koordinoinnissa. Juha pääsee työssään näkemään värikkään läpileikkauksen kansainvälisten suunnittelijoiden huonekalunäkemyksistä. Se miten Suomessa arvostetaan laatua, yksinkertaisuutta ja maanläheisyyttä on monesti vastakohta maailmalla toivottuun prameuteen. Juha kuvailee hienosti matkaa, jonka muotoilun maailma sotien jälkeen on kulkenut tähän päivään. ”Muotoilu on otettu osaksi arkea yhdeksi palikaksi muiden mukaan. Tämä kokonaispaketti on tärkeä ja tiedostettava osa kaikkea tekemäämme”. -Hän tiivistää.

Pedron tuotanto- ja varastotiloissa on paljon mielenkiintoisia materiaaleja ja tuoteprotoja.


Tuotannon optimoinnin kautta tehtaasta ei päädy mitään kaatopaikkajätteeseen vaan kaikki lajitellaan kierrätykseen ja uusiutuvaksi energiaksi. Haalaus on tärkeä osa kokonaisuutta. Pitää miettiä myös ettei pakkauksissa käytetä mitään vaikeasti kierrätettävää.

JUHAN VINKIT KANSAINVÄLISTYMISEEN
1. Valitse tarkoin erikoistuotteet, joille riittää kysyntää
2. Muista sopimukset. Muualla, kuin Suomessa ei pelkkä sana riitä
3. Suunnittele hyvin logistiikka alusta lähtien

LUE LISÄÄ:
www.pedro.fi
www.designfoundation.fi