Ajatuksia empatiajohtamisesta

Erilaisia johtajuuden teorioita on olemassa paljon. On Lewinin johtajatyyppejä ja Golemanin johtamistyylejä. On myös ihmisten johtamista ja asioiden johtamista. Johtajilla on lisäksi erilaisia rooleja ja yhteisiä vaadittavia perustaitoja. Esimerkiksi William Reddin mukaan johtamiseen vaaditaan seuraavat perustaidot, jonka pohjalle johtajuutta rakennetaan: tilanneherkkyys, tilanteen johtamistaito ja tyylijousto. Kaikki nämä ovat tärkeitä osa-alueita. Haluaisin kuitenkin vielä alleviivata ja nostaa empatian merkitystä johtamisen sekä työyhteisön arjen työkaluna ja vahvana yhteistyön perustana. Esimerkiksi MySpeaker puhujatoimisto nostaa esille sen, miten “empatia on kaikkein tärkein johtamistaito” (2022). 

EMPATIATAITOJAAN VOI KEHITTÄÄ

Empatiasta puhutaan paljon, nykyään yhä enemmän ja enemmän. Esimerkiksi blogikirjoituksessaan Ulla Teräs (2017) aloittaa vahvasti otsikolla “Empatia on ihmiskeskeisen suunnittelun tärkein työkalu”. Olen tästä täysin samaa mieltä. Esimerkiksi palvelumuotoilun näkökulmasta empatia kuuluu hyvin vahvasti jokaisen työkalupakkiin ja sitä on osattava hyödyntää sekä harjoitella jatkuvasti. Eikä vain palvelumuotoilijoilla, sillä tämä taito on tärkeä jokaiselle. Empatialla on paitsi mahdollisuus lisätä hyvinvointia, myös suojata itsensä ja muut (Saku Pelttari, 2018). Sitä täytyy vain opetella käyttämään kestävästi omat rajansa tuntien. 

Empatiasta on tehty paljon tutkimustyötä. Tutkija ja kouluttaja Miia Paakkanen kertoo, miten empatia parantaa hyvinvointia stressaavissa ja kuormittavissa tilanteissa. Helsingin yliopiston tutkijatohtori Antti Rajala ja empatiakirjailija Elisa Aaltola kertovat empatiataitojen kehittämisestä ja kuinka sitä voi harjoitella.  

Antti Rajala kertoo mielestäni tärkeän huomion, josta suora lainaus: “Empatia on normaalisti myötäsyntyistä, mutta kasvatuksen avulla sen piiriä voidaan laajentaa koskemaan muitakin kuin meille läheisiä tai muulla tavalla samankaltaisia ihmisiä” (2019). Monesti meidän on helpompi kokea empatiaa läheisiämme kohtaan tai sellaisia ihmisiä, jotka muistuttavat meitä jollain tavalla joko itsestämme tai läheisistämme. Tämä on hyvä tiedostaa, jotta “empatiapiiriään” on mahdollista laajentaa. 

POTENTIAALINEN TYÖKALU

Koen, että yrityksillä on hyvin monia erilaisia asiakkaita. Ehkäpä tärkeimpiä yrityksen asiakkaita ovat mielestäni sen työntekijät. Tyytyväinen ja hyvinvoiva henkilöstö on kaikkien etu ja yrityksen perusta. Siinä missä asiakas investoi rahaansa, työntekijä investoi aikaansa. Rahaa voi tienata, aikaa ei. Asiakas ajan myötä nostaa varantonsa samalle tasolle kuin ennen tekemäänsä investointia, mutta työntekijän aika on jälkeenpäin saavuttamatonta. Tämänkin syyn vuoksi empatia ja jousto on mielestäni tarpeellista huomioida. Se on toisia henkilöitä arvostavaa ja kunnioittavaa. Koronapandemian myötä olen huomannut, että empatia ja joustavuus esimerkiksi työskentelytavoissa on lisääntynyt.  

Johtamiskulttuuriin voisi saada loistavan lisän palvelumuotoilusta ja sen käyttäjälähtöisestä suunnittelusta, jossa korostuu empatia. Empatia lisää organisaation kilpailukykyä ei vain henkilöstön kautta, vaan myös asiakaskontakteissa. Uskallan väittää, että empatiaa vaalivassa työyhteisössä henkilöstö on sitoutuneempaa ja asiakkaiden tarpeisiin vastataan tarkemmin. Empatian avulla voidaan nimittäin löytää näppärästi asiakkaiden todellisia tarpeita, joten palvelumuotoilijan työkalupakissa empatiaosaaminen on mielestäni yksi hienoimmista ja tehokkaimmista työkaluista.  

Tässä nopeasti muuttuvassa ja monimutkaistuvassa maailmassa empatia voi nostaa vastauksia sellaisiinkin kysymyksiin, joita on aikaisemmin ollut haastavaa muulla tavoin ratkaista. Jotta selviämme tulevaisuuden haasteista, on meidän osattava toimia kuten hyvä yhteistyössä toimiva tiimi toimii. Uskon, että tähän empatia antaa hyviä ratkaisumahdollisuuksia ja toimintamalleja. 

Aito empatia tuntuu hyvältä ja auttaa jaksamaan sekä panostamaan. Miten paljon sen potentiaalia onkaan vielä hyödyntämättä? Empatia on uusiutuva, kestävä luonnonvara, joka ei vaadi odotusaikaa kypsyäkseen. Sen harjoittelemisen ja käytön voi aloittaa jo vaikkapa tänään. 


Empatian käyttömahdollisuudet ovat tarkastelun arvoiset. Se on hedelmällinen tutkimuskohde, jonka täyttä potentiaalia ei vielä täysin tunneta. Kuva Anni Tasala.

Kirjoittaja Anni Koivisto on 2023 valmistuva kokemus – ja palvelumuotoilija LAB Muotoiluinstituutista. Hän työskentelee Design Foundationin projektitiimissä.


Projektitiimi toteuttaa yrityksille Suomen Muotoilusäätiön tukemia muotoiluprojekteja vuoden ympäri. Lue lisää projekteista

Artikkelin lähteet: 

Ilman empatiaa ei ole hyvää esimiestä, mutta empatiakin voi uuvuttaa. PSYK. 18.4.2019. https://psyk.fi/blog-blogi/ilman-empatiaa-ei-ole-hyvaa-esimiesta-mutta-empatiakin-voi-uuvuttaa/ Luettu 29.8.2022. 

Kallunki, Elisa: Empatiaa tarvitaan nyt työyhteisöissä kun maailmalla kuohuu – tutkijan mukaan se parantaa hyvinvointia jatkuvan kuormituksen ja stressin alla. Yle 21.3.2022. https://yle.fi/uutiset/3-12320504 Luettu 29.8.2022. 

Kontio M.: Enneagrammi. 1.11.2003. http://whm28.louhi.net/~puhujees/EG-sivut/egm2-416.htm Luettu 29.8.2022. 

Koskinen, Minea: Aivotutkija: Empatia on työväline, jota kaikki tarvitsevat – hyödynnä sitä näin työelämässä. Duunitori 20.10.2021. https://duunitori.fi/tyoelama/empatia-on-tyovaline-toisten-ymmartamiseen Luettu 29.8.2022. 

Mysepakerin tiimi: Empatia on kaikkein tärkein johtamistaito. 7.4.2022. https://www.myspeaker.fi/uutiset/empatia-on-kaikkein-tarkein-johtamistaito/ Luettu 29.8.2022. 

Myötätuntoa voi myös harjoitella – Tutkijat kertovat, miten empatiataitojaan voi kehittää. Empathy Movement 2019/08/09. https://empathy.fi/2019/08/09/tutkijat-kertovat-miten-empatiataitojaan-voi-kehittaa/ Luettu 29.8.2022. 

Pelttari, Saku: Sympatia tappaa, empatia pelastaa. Potilaan Lääkärilehti 5.6.2018. https://www.potilaanlaakarilehti.fi/laakarin-aani/empatia-tappaa-sympatia-pelastaa/ Luettu 29.8.2022. 

Pinskut ry: Johtajuuden erilaiset teoriat. https://pinskupakki.fi/vuorovaikutus/ohjaamisen-menetelmat/tiiminvetajan-ja-tiimipelaajan-taidot/johtajuuden-erilaiset Luettu 29.8.2022. 

Teräs, Ulla: Empatia on ihmiskeskeisen suunnittelun tärkein työkalu. Kuntaliitto 1.12.2017. https://www.kuntaliitto.fi/blogi/2017/empatia-ihmiskeskeisen-suunnittelun-tarkein-tyokalu Luettu 29.8.2022. 

Kuva:

Anni Tasala

Palvelumuotoilu on vuorovaikutusta

Oletko koskaan lentänyt lentokonetta? Harva meistä varmaan on. Miten reagoisit, jos sinun täytyisi yhtäkkiä vailla kokemusta ottaa ohjat omiin käsiisi ja vastuu toisten ihmisten hengestä omasi lisäksi?  

Kuulostaa hyvin epätodennäköiseltä, mutta näin kävi. Sisustussuunnittelija Darren Harrisonilla ei ollut aikaisempaa lentokokemusta, kun hänen lentonsa pilotti sai sairaskohtauksen ja menetti tajuntansa. Lennonjohdossa työskentelevä Robert Morgan auttoi Darren Harrisonia kommunikoimalla sekä ohjeistamalla kohti turvallista laskeutumista. Lentokone Cessna 208 laskeutui onnistuneesti Floridaan kello 16.37 paikallista aikaa. 

Miten? Robert Morganilla oli vuosikymmenten kokemus lennonjohdossa työskentelemisestä. Lisäksi Morgan oli uusien pilottien opettaja. Vaikka hän ei ollut koskaan itse lentänyt kyseistä konetta, hän kykeni neuvomaan Darren Harrisonia lentokoneen kojelautakuvan avulla. Oliko tämä avainasia ja ratkaiseva tekijä? Ehkä, mutta tapauksessa korostuu myös kommunikaation merkitys. Jos tilanteessa vuorovaikutus ja yhteistyö olisi ollut heikkoa, olisivat seuraukset voineet olla vakavat.  

Tapaus on äärimmäinen, mutta siitä voidaan oppia monta asiaa. Esimerkiksi rauhallisena ja asiallisena pysyminen paineen alla, toisen ihmisen aito kuunteleminen, oman artikulaation selkeys ja ymmärrettävyys, empatia sekä tilanteeseen sopeutuminen ovat tärkeitä onnistumisen tekijöitä. 


Rauhallisuus, toisen ihmisen aito kuunteleminen, empatia ja tilanteeseen sopeutuminen ovat tärkeitä onnistumisen tekijöitä.


Tätä tapausta voidaan hyödyntää myös esimerkiksi yritysmaailmassa. Jos kuviteltaisiin, että yritys on lentokone, täytyy operatiivisen johdon kyetä kommunikoimaan yrityksen johdon kanssa turvallisen laskeutumisen takaamiseksi, vaikka ohjaimiin joutuisi hyppäämään joku, jolla ei ole asiasta riittävää kokemusta. Palvelumuotoilun rooli voi parhaimmillaan olla vastaava kuin Robert Morganin oli tuona kyseisenä päivänä.  

Palvelumuotoilijan toimenkuva on vuorovaikutuksen ytimessä. Meidän tarkoituksenamme on auttaa löytämään uusia polkuja sieltä, mistä kukaan ei kuvitellut tai tiennyt niitä löytyvän, siivittää henkilöstöä uusiin innovaatioihin, helpottaa ongelmanratkaisua, päätöksentekoa ja tuottaa ratkaisuvaihtoehtoja. Löydämme tien iteraation kautta onnistumiseen. Olemme kuvainnollisesti sillanrakentajia ja kirjaimellisesti asioiden selkeyttäjiä. Perehdymme tavoitteellisesti ja jatkuvasti, jotta voimme toimia asiakkaamme matkan oppaina. Työkalupakkimme sisältö koostuu luovasta ongelmanratkaisusta, muotoiluajattelusta sekä vahvasta vuorovaikutuksesta asiakkaamme kanssa. 


Kirjoittaja Anni Koivisto on ensi vuonna valmistuva kokemus – ja palvelumuotoilija LAB Muotoiluinstituutista. Hän työskentelee Design Foundationin projektitiimissä. Kuvaaja Anni Tasala.


Ketterä sopeutuja, joka ajaa määrätietoisesti muutosta tarpeen mukaan. Tämä on kuin toinen luonteemme. Meillä on tahto ja kyky etsiä paras mahdollinen ymmärrys ja tieto asioista sieltä mistä sitä on saatavilla. Palvelumuotoilija on kuin väsymätön kameleontti soluttautuen ympäristöönsä asiakkaan tarpeiden mukaan. Näihin aiheisiin liittyy hyvänä esimerkkinä Maslow’n tarvehierarkia, jossa pyramidin kärjessä piilee itsensä toteuttaminen: halu tulla parhaaksi versioksi itsestään. Tämä hyödyttää niin yksilöä kuin yhteisöä yksilön ympärillä. Ihmisen perustarve on tulla hyväksytyksi ja perustarpeiden täyttyessä mahdollistuu myös korkeammat psykofyysiset toiminnot. Palvelumuotoilu tarjoaa myös työkaluja hyväksyvän sekä turvallisen ilmapiirin luomiseen työyhteisössä, jossa ihmiset sen seurauksena saavat mahdollisuuden tuoda esiin potentiaalinsa ja parhaat puolensa. 

David Harrisonin laskeutuminen pilotin mentyä tajuttomaksi teki mahdottoman kuuloisesta mahdollista. Tulevaisuuden kestävän menestyksen mahdollistaminen voi sekin kuulostaa joillekin saavuttamattomalta, mutta on tärkeää osata nähdä mahdottomaltakin tuntuvien asioiden taakse. Palvelumuotoilija voi olla merkittävä vahvistus tällä tiellä. 


Palvelumuotoilija on ketterä sopeutuja, joka ajaa määrätietoisesti muutosta tarpeen mukaan.


Lähteet:

Untrained passenger lands Florida plane after pilot falls ill. BBC News 12.5.2022. https://www.bbc.com/news/world-us-canada-61416384 Luettu 17.5.2022.

Breen, Kerry & Stump, Scott: Hero passenger who landed plane describes ’scariest’ moments inside the cockpit. Today 16.5.2022. https://www.today.com/news/news/darren-harrison-nosedive-interview-plane-rcna28928 Luettu 17.5.2022.

Martinez, Gina: REVEALED: Hero passenger with no flight experience who landed plane after pilot became ’incoherent’ is an interior designer, 39, who was on way to Florida from Bahamas fishing trip. Dailymail 12.5.2022. https://www.dailymail.co.uk/news/article-10810747/Passenger-miraculously-landed-plane-pilot-incoherent-interior-designer.html Luettu 17.5.2022.

Rantanen, Marjo: Tunnelmamuotoilu. Helsinki: Talentum Pro 2016.

Suomen Muotoilusäätiö ja Design Union -Yhdessä edistämässä muotoilun käyttöä yrityksissä

Suomen Muotoilusäätiön yhteistyökumppani Design Union rakentaa tulevaisuutta, jossa muotoiluosaamisen avulla luodaan yhä parempia tuotteita ja palveluita, ja jossa muotoiluajattelu johtaa yhä useamman yrityksen ja organisaation toimintaa. Muotoilusäätiöllä ja Design Unionilla kohtaa yhteiset tavoitteet, muotoilun hyötyjen selkeä avaaminen kaikille yrittäjille ja yrityksille sekä yritysten kanssa toimiville organisaatioille.

Muotoilusäätiön asiantuntijat ovat olleet luennoimassa Design Unionin yritystilaisuuksissa ja yhteistä muotoilun edistämistyötä on tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa.

Kuvassa Marika Linna, Design Unionin Arvonlisää muotoilusta -hankkeen päällikkö ja Aino Määttä, Muotoilusäätiön asiamies, Sinituotteen varatoimitusjohtaja. Aino oli kesäkuussa luennoimassa Jyväskylässä -Kilpailuetua Muotoilusta tapahtumassa kestävän brändin rakentamisesta pitkäjänteisellä työllä.

Haastattelimme Design Unionin toiminnanjohtajaa Eija Tanninen-Komulaista. Eija johtaa Kuopiosta käsin Design Unionin laajaa toimintaa.

Mistä Design Unionin toiminta lähti liikkeelle?

Design Unionin taustaorganisaatio on Kuopion Rouvasväenyhdistys, jolle yrittäjyyden tukeminen käsityön ja muotoilun keinoin on ollut keskeinen missio koko yhdistyksen 160 vuoden olemassaolon ajan. Muotoilun edistämistyötä Design Unionissa on tehty vuodesta 2016 lähtien.

”Aika oli mielestämme otollinen tuoda muotoiluajattelun hyödyt liiketoiminnassa yritysten tietoon. Aloitimme pienellä kehityshankkeella ensin Kuopiossa. Kokemukset ja palaute yrityksistä pilotistamme oli erittäin hyvä ja vahvisti, että Design Union toiminta on tarpeellista ja hyödyllistä yrityksille. ” Eija kuvailee toiminnan alkuvaiheita.

Design Unionin toiminnanjohtaja Eija Tanninen-Komulainen on seurannut uransa aikana muotoilua monesta eri näkökulmasta. Eija on taidehistorioitsija, jolle muotoilu ”kolahti” hänen toimiessaan 80-luvulla Alvar Aalto -museon lehtorina Jyväskylässä.

Eija, Mikä on mielestäsi kiinnostava ilmiö muotoilussa tällä hetkellä?

”Mielestäni todella hyvä ja kiinnostava ajatus on, että muotoiluajattelusta on tulossa ns. kansalaisvelvollisuus. Kaikki ihmiset tarvitsevat muotoiluajattelua. Tulevaisuudessa riittää haasteita ja muotoiluajattelu on loistava keino ratkaista haasteita ja rakentaa parempaa maailmaa.”

Mitkä ovat Design Unionin ydinpalvelut? 

  1. VALMENNUS: 6 kk mittaisia valmennus muotoilun hyödyistä liiketoiminnassa ja sen kehittämisessä. Yhteistyössä businessmuotoilutoimisto Branden kanssa.
  2. INSPIRAATIO-LUENTOJA: huippuasiantuntijoiden Inspiraatio -luentoja muotoilun käytöstä erilaisissa yrityksissä
  3. DIGITAALINEN TYÖKALUPAKKI: kauttamme on saatavissa muotoilun digitaalinen työkalupakki, jonka avulla yritykset voivat testata itsenäisesti eri muotoilun keinojen soveltuvuutta yrityksen kehittämisessä muotoilun keinoin.
  4. HANKEVALMENNUS: Autamme yrityksiä muotoilulähtöisten kehityshankkeiden kirjoittamisessa.
  5. MUOTOILIJAVERKOSTO: Design Unionilla on useiden kymmenien muotoilijoiden verkosto.  Välitämme yrityksille heidän kehitystarpeeseensa sopivat muotoilijat. Johdamme nämä muotoiluprosessit.
Kurkkaa esimerkkicase muotoilulähtöisen palveluliiketoiminnan kehityksestä.

Design Union toimii tällä hetkellä Kuopiossa, Jyväskylässä, Joensuussa, Iisalmessa, Varkaudessa, Mikkelissä, Pieksämäellä, Savonlinnassa, Viitasaarella, Keuruulla, Jämsässä, Saarijärvellä ja Äänekoskella.

Millaisia terveisiä lähetätte muotoilun käyttöä suunnitteleville yrityksille?

Muotoilu on kilpailuetu. Rohkeasti kannattaa kokeilla mitä hyötyä muotoilusta on yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. Usein muotoilun hyödyntäminen on erittäin kustannustehokasta ja sen avulla saadaan isoja parannuksia. Muotoiluajattelu hyödyntäminen yritysten liiketoiminnassa on nyt ja tulevaisuudessa todella tärkeää.

Mikä mielestänne on suurin syy miksi yritys ei hyödynnä muotoilua liiketoiminnassaan?

Muotoilua ja sen hyötyjä liiketoiminnan kehittämisessä ei ymmärretä vielä riittävästi. Muotoilun ostaminen saattaa olla haastavaa, koska siihen ei olla vielä totuttu. Design Union on syntynyt nimenomaan olemaan näissä asioissa yritysten apuna.

Valmennukset ja inspiraatioluennot ovat suosittuja tuotteita Design Unionilla. Kuvassa luentoa pitämässä KONE WORX:in johtaja ja Suomen Muotoilusäätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Tiainen.

LUE LISÄÄ:
Suomen Muotoilusäätiön verkkosivut
Design Unionin verkkosivut
Design Unionin videoita