Arvolähtöisen brändimuotoilun muistilista -Muud Creative

Brändityön täytyy lähteä yrityksen arvomaailmasta. Suomen Muotoilusäätiön yrityskumppanuusverkoston tuore jäsen, Muud Creative kokosi hyödyllisen tarkistuslistan kaikille yrityksille, josta voi peilata oman yrityksen näkyvyystilannetta. Muud Creative on nuori ja nälkäinen luova toimisto Helsingissä, jonka arvolähtöiseen brändityöhön luottaa mm. Yle, Sony Music Finland ja moni suomalainen eturivin artisti. Muud haluaa ensisijaisesti tarjota yrityksille kokonaisvaltaista brändinäkyvyyden hallintaa, jolloin yrityksille jää aikaa keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa.


Yrittäjä Juuli Aschan rakkaan työnsä äärellä, kuvaamassa tällä kertaa Kaapelitehtaalla, jossa yrityksen toimitilatkin sijaitsevat. Kuvassa kuvataan Second Hand -sovellus Tisen kampanjaa, jossa mallina Sara Sieppi.


ARVOLÄHTÖISEN BRÄNDIMUOTOILUN MUISTILISTA YRITYKSILLE

TAUSTATYÖ
Niin kuin yrityksen strategia, vaatii brändityökin laajan taustatyön, jossa määritetään yrityksen arvot ja tarinat. Monesti vanhoissa yrityksissä se kuuluisa punainen lanka voi karata jossain vaiheessa ja vastaavasti nuorissa yrityksissä tarina ja arvot lähtevät määrittymään pitkälti yrittäjän haastattelujen perusteella.

VISUAALINEN IDENTITEETTI
Taustatyön jälkeen päästään tiivistysvaiheeseen, jossa pääroolissa on lyhyt yrityssanoma. Tässä vaiheessa suunnitellaan logo ja graafiset elementit sekä määritetään yritysvärit, typografia, brändin äänimaailma ja tunnuslauseet.

KUVALLINEN MAAILMA
Kuvallisen maailman (Valokuvat, videot, 3D..) täytyy aina tukea yrityksen ydinsanomaa. Hyvin onnistunut kuvallinen maailma kuvaa läpileikkauksella koko yritysprosessin tekijöineen ja vaiheineen. Näin yritykseltä löytyy aina tarvittavaa materiaalia kaikkiin viestinnällisiin tarpeisiin. Kuvallisen maailman ei siis pidä käsittää pelkkiä yrityksen mainoskuvia.

NÄKYVYYS KANAVISSA
Yleisimmin yrityksille perustetaan ensin verkkosivut. Omat verkkosivut ovat vieläkin uskottavin pohja, jota muut kanavat kuten Youtube, Linkedin, Instagram, Facebook, Twitter, TikTok ja Pinterest tukevat. Kanavien valinta riippuu halutusta näkyvyydestä ja kohderyhmien tavoitettavuudesta.

JATKUVA BRÄNDIN EDISTYSTYÖ
Pahin virhe on, että kerralla rykäistään kanavat kuntoon ja sitten niitä ei aktiivisesti kehitetä ja päivitä toiminnan rinnalla. Menestyvä brändi elää ja näkyy reaaliajassa ajantasaisilla viesteillä. Markkinoinnin, viestinnän ja myynnin tulisi kulkea käsi kädessä.


Juuli Aschanin omat juuret ovat valokuvauksessa. Hän on kuva-artesaani, jota inspiroi värit, ihmiset ja koko ympäröivä maailma. Hän kuvaa itseään ”pesusieneksi”, joka imee kaikkea. Hiljattain hän oli uusimassa YleX:n kuvamaailmaa ja Juulin vaikuttavia Still- otoksia on nähty lähivuosina tuoreimman Tuntematon Sotilas -elokuvan markkinointimateriaaleissa.


YRITYKSET PANOSTAKAA ROHKEAMMIN BRÄNDIMUOTOILUUN
Juuli tiiminsä Nikon ja Santun kanssa haluavat kannustaa yrityksiä rohkeampiin ja persoonallisempiin yritysilmeisiin. Miksi ei erottuisi joukosta? Jokaisessa yrityksessä on paljon kertomattomia tarinoita taustalla, joita voi hyödyntää kokonaisidentiteetin luonnissa. Ammattilaista kannattaa käyttää myös ydinviestien sanoittamisessa ja hierarkisoinnissa. Parhaassa tapauksessa kuvalliset viestit ja tarinat kulkevat käsikädessä kaikessa viestinnässä. Kysyimme Juulilta mikä suomalainen brändi on näkynyt onnistuneesti lähiaikoina. Vastaus tuli heti, Hakola. Upeassa uudistuksessa kaikki kulkevat raikkaassa tasapainossa; tuotteet, brändi, kuvallinen maailma ja tarinat. Tähän Muud Creative myös pyrkii, nerouteen, joka muuttaa yrityksiä lopullisesti.


Kuvassa on meneillään Graafisten elementtien hahmottelua osaksi yrityksen kokonaan uutta visuaalista identiteettiä. Käsivarapiirrokset siirtyvät hetkessä digitaaliseen maailmaan.


Kuvassa muistoja firman sisäisestä maalauspajasta. ”Teemme porukalla juttuja, mitkä eivät liity suoraan mihinkään toimeksiantoon, jotta aivot saisi uutta virikettä ja luovuus sitä kautta virtaa” -Juuli kertoo


Lue lisää

Muud Creative
Suomen Muotoilusäätiö
Muotoilusäätiön kumppanuusverkosto
Lue muita Säätiön artikkeleita